SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Mozilla on upea yhteisö. Se kehittää avoimeen koodiin perustuvia työkaluja, joista monet edustavat alansa ehdotonta huippua. Nyt säätiössä on päädytty laatimaan koko projektille uusi brändi ja ilme. Ikävä kyllä Mozilla menee hankkeessaan metsään.
Pohjoisamerikkalainen paineistetun maakaasun siirto-, jakelu- ja tankkausjärjestelmien suunnittelija ja valmistaja ANGI Energy Systems uudistaa toimintaansa ja palveluitaan Tosiboxin avulla. Tosiboxin teknologia on kiinteä osa ANGIn laitteistojen hallintaa ja asennetaan kaikkiin yhtiön uusiin laitteistoihin.
5G-nopeudet tuntuvat testeissä kasvavan koko ajan. Singaporelainen M1-operaattori on testannut 5G-linkkiä millimetriaalloilla yhdessä Huawein kanssa ja yltänyt jo 35 gigabitin datanopeuteen sekunnissa.
Tietoturvayhtiö Check Pointin joulukuun havainnot yllättävät. Suomen yleisin haittaohjelma ei enää ollutkaan nokkela kiristäjä Locky, vaan yksinkertainen Slammer-mato, muisto vuodelta 2003.
Litiumioniakut ovat käytännössä mahdollistaneet nykyisen mobiililaitteiden vallankumouksen, vaikka akkutekniikassa itsessään on monia puutteita. Nyt englantilaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden yhteisprojektissa on löydetty ratkaisu, joka nopeuttaa selvästi LiIon-akkujen latautumista.
Raumalainen ionSign kehittää teollisuuteen tiedonkeruulaitteita, joilla kerätyn datan voi siirtää suoraan kaupalliseen pilvipalveluun. Nyt yhtiön uusi tiedonkeruulaite Gluon GMU491 Cloud Gateway on saanut Microsoftilta sertifioinnin Azure-käyttöön.
Negatiivista differentiaaliresistanssia (NDR) on tutkittu yli puoli vuosistaa. Sen kehityksestä on myönnetty Nobelin palkinto ja käytännön sovelluksiakin on kehitetty useita. Nyt ilmiön salaisuudet on paljastettu.
Murata on esitellyt uuden superkondensaattorien perheen, jota se kehuu maailman ohuimmaksi. DMF-superkondensaattorit on tarkoitettu ennen kaikkea puettaviin ja muihin tiukan tilan tuotteisiin.
Toshiba Electronics Europe on lanseerannut päivitetyn version Canvio-kiintolevystään. Android-laitteille tarkoitettu laite sekä lataa puhelimen että tekee sen datasta automaattisesti varmuuskopion. Lataa ja varmista, siis.
Puolijohteita myytiin viime vuonna lähes 340 miljardilla dollarilla. Gartnerin tilastoissa Intel on ollut ykkönen nyt jo 25 vuoden ajan, mutta Samsung lähestyy amerikkalaisjättiä koko ajan.
Iridium on hanke, joka oli aikoinaan lähellä jopa kaataa Motorolan miljarditappioineen. Nyt Iridium Communications on siirtynyt uuteen aikaan, kun uuden polven NEXT-järjestelmän satelliittien ensimmäisen erä on laukaistu taivaalle.
Kun älypuhelimet näyttävät toisiltaan ja ajavat samoja sovelluksia, on omalla laitteellaan vaikea erottua muista. Todelliset die hard kehittäjät tietenkin suunnittelevat ja valmistavat laitteensa itse. Nyt se onnistuu, ja osatkin maksavat vain 50 dollaria.
National Institute of Standards and Technologyn (NIST) fyysikot ovat jäähdyttäneet mekaaninen esineen pienempään lämpötilaan kuin aiemmin ajateltiin olevan mahdollista, eli alle niin sanotun "kvanttirajan." Uutta tekniikkaa voitaisiin teoriassa käyttää jäähdyttämään makroskooppisia esineitä absoluuttiseen nollapisteeseen. Vastaavanlainen laserjäähdytys toimii vain atomien kokoluokassa.
Raspberry Pi on todennäköisesti sosituin kehittäjien käyttämä rakennusalusta, mutta entä jos haluaa viedä tuotteensa volyymituotantoon. Siihen Raspberry Pi -säätiö tarjoaa korttimoduuleja. Uusin verso vie suorituskyvyn aivan uudelle tasolle.
Pienikin näyttö, jopa ns. mikronäyttö voi olla selkeä, jos se vain on riittävän tarkka. EU:n alaisessa LOMID-projektissa on kehitetty saksalaisen Fraunhofer-tutkimuskeskuksen johdolla pieni näyttö, joka erottelee peräti 2300 pistettä tuumalla.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?