Signify eli entinen Philipsin valaistusryhmä on esitellyt uuden sukupolven ultravähävirtaiset ledipurkauslamput. Uutuudet täyttävät ensimmäisinä markkinoilla EU:n A-energialuokitusvaatimukset.
Langattoman lataamisen Qi-standardia on paranneltu 2-versiolla, jossa latausalustaan lisätään puhelinta tai muuta laitetta paremmin paikallaan pitävät magneetit. WPC:n eli Wireless Power Consortiumin mukaan ensimmäiset laturit ovat jo sertifiointiprosessissa ja ne ehtivät markkinoille vielä loppuvuoden aiana.
Autonomiset ajoneuvot ovat tulossa, vaikka robottiautojen tulo maanteille onkin ehkä ollut hitaampaa kuin aiemmin odotettiin. Robottiautojen avulla halutaan ennen kaikkea vähentää onnettomuuksia ja ihmishenkien menetyksiä liikenteessä. Uusi tutkimus todistaa kiistatta, että ohjelmistot ovat ihmisiä parempia kuskeja.
Sulautetuissa sovelluksissa ohjainvalikoima on viime vuosina painottunut 32-bittisiin, mutta myös 8-bittisillä siruilla on paikkansa. Näin uskoo ainakin austinilainen Silicon Labs, joka on esitellyt MCU-valikoimaansa uudella 8-bittisellä MCU-perheellä.
Parker Hannifinin Chomerics Division -ryhmä on esitellyt uuden elastomeerin elektroniikan EMI-suojaukseen. CHO-SEAL 6750 on kovuudeltaan alhaisin fluorosilikonipohjainen materiaali, joka mahdollistaa erinomaisen ympäristöltä suojaavan tiivistyksen suhteellisen alhaisella puristusvoimalla.
Joidenkin analyytikoiden mukaan Nokian sitoutumista avoimien Open RAN -verkkojen kehitykseen on syytä epäillä, mutta yhtiö toimii aika lailla päinvastoin. Nyt se ilmoittaa saaneensa valmiiksi yhteensopivuustestit oman ORAN-verkkonsa kantataajuusyksikön ja Mavenirin radioyksiön välillä.
Salasanojen hallintaohjelmia kehittävä NordPass on listannut suosituimmat salasanat ja odotetusti ”123456” jatkaa lahjakkaimpien listan kärjessä. Tutkimus osoittaa lisäksi, että surkeimpia salasanoja käytetään suoratoistopalveluissa.
Microsoft on laajentanut vahvasti moneen laitetyyppiin, mutta omia suorittimiaan se ei ole kehittänyt. Nyt yhtiö kuitenkin esitteli Ignite-tapahtumassaan kaksi itse kehittämäänsä prosessoria. Piiri ovat nimeltään Azure Maia 100 ja Cobalt 100.
AMD on esitellyt uuden prosessoriperheen sulautettuihin sovelluksiin. Ryzen 7000 -sarja tuo PC-prosessoreista tutut Zen 4 -ytimet, tehokkaan Radeon-grafiikan ja jopa 28 linjan PCIe 5 -liitännät teollisuuslaitteiden käyttöön.
Englantilainen Pickering Interfaces on julkistanut uuden 21-paikkaisen PXIe-hybridirunkonsa. Productronica-messuilla esitelty laitteisto pitää sisällään yhden PXIe-järjestelmäpaikan ja 20 hybridioheislaitepaikkaa kompaktissa 4U-koossa.
Samsung Electronics esitteli tänään uuden kannettavan SSD-levyn. T5 EVO:n siruille sopii dataa peräti 8 teratavun verran. Tämä on tähän asti suurin mukana kuljetettavien SSD-levyjen kapasiteetti markkinoilla.
Mittauslaitevalmistaja Tektronix on esitellyt avoimen lähdekoodin Python-ajurit instrumenttiensa ohjaamiseen. Ajuripaketti tm_devices on ladattavissa ilmaiseksi testereihin, jotka tukevat tekniikkaa.
Kalifornialainen SemiQ on laajentanut QSiC-sarjan piikarbidimoduuliensa valikoimaa 1200 voltin mosfet-perheellä. parannettu suorituskyky mahdollistaa suuremman tehontiheyden ja virtaviivaisemmat suunnittelu monissa sovelluksissa, esimerkiksi sähköautojen latureissa.
Komponenttien jakelumarkkinaa seuraava DMASS-järjestö on julkaissut kolmannen neljänneksen lukunsa. Niiden perusteella puolijohdejakelu laski Euroopassa kautta linjan. Pohjoismaissa jakelijat myivät puolijohteita 286,4 miljoonalla eurolla eli tasan 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tieteen tietotekniikan keskuksen eli CSC:n Kajaanin datakeskuksessa hyrisevä LUMI on edelleen Euroopan tehokkain tietokone. Maailman nopeimpien superkoneiden listalla HPE Cray EX -pohjainen laitteisto on komeasti viidentenä. Lista julkaistiin juuri SC23-konferenssissa Coloradon Denverissä.
Mitä erikoista sähköajoneuvojen latausportissa on verrattuna perinteisten ajoneuvojen polttoainesuuttimeen? Ensi silmäyksellä ei paljoa, ja siksi latauspistoke sijoitettiin yksinkertaisesti tankin korkin taakse ensimmäisissä sähköautomalleissa. Tämä ei kuitenkaan ole ihanteellinen paikka latausportille, etenkään turvallisuusnäkökohtien osalta.
Slushin tarina sai alkunsa 15 vuotta sitten Kulttuuritehdas Korjaamolla. Pienimuotoisesta sijoittajatapahtumasta on kasvanut 3000 startupin ja 5000 sijoittajan jättitapahtuma. Mitä jäi käteen tällä kertaa? Ainakin valtava määrä ideoita. Tärkein tietokoneemme on muuttumassa tekoälyn takia, kuten Nothingin perustaja Carl Pei sanoi.