Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Purduen yliopiston ja Argonne National Laboratoryn tutkijat ovat suunnitelleet uuden materiaalin, joka "ajattelee" kuin aivot, ja olisi siten herkempi neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin varhaisten oireiden signaaleille. Aivoissa ionien virta auttaa suorittamaan tietyn reaktion, jota tarvitaan esimerkiksi kehon ohjailuissa. Ionien havaitseminen tarkoittaa myös molekyylin konsentraation havaitsemista, mikä toimii aivojen terveyden indikaattorina.
Nopeasti ladattavan ja suurikapasiteettisen litium-ioniakun luominen on Rensselaerin ammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimuksen mukaan mahdollista. Perinteisessä litiumioniakussa anodi on tehty grafiitista ja katodi litiumkobolttioksidista. Nämä materiaalit toimivat hyvin yhdessä mutta Rensselaerin tutkijat uskovat, että toimintoa voidaan vielä parantaa.
Amazon kertoo investoivansa tuulivoimapuistoon Bäckhammarissa Värmlannissa, ja sen toimittamaa uusiutuvaa energiaa saataneen käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä. Ruotsin lisäksi AWS perustaa tuulivoimalan Irlantiin ja Yhdysvaltoihin, ja yhdessä Ruotsin voimalan kanssa ne tuottavat yli 670 000 megawattituntia uusiutuvaa energiaa vuosittain.
5G-verkoissa jokaisen käyttäjän datayhteys paranee, kun tukiaseman antenni osaa suunnata säteen juuri käyttäjä kohti, vaikka tämä olisi liikkeessä. Nokia helpottaa nyt tämän beamforming-tekniikan käyttöönottoa OTAVA-virtuaaliympäristöllä, jolla antennien sijoittelu ja suuntaaminen voidaan optimoida.
Tesla on mullistanut autoilun, vaikka yhtiön kannattavuus ei ehkä vielä olekaan aivan toivotulla tasolla. Nyt Elon Musk sanoo, että kaikki Tesla-automallit ovat raudan osalta täysin valmiita robottiautoiluun. Tähän tarvittiin Teslan omaa kehitystä oleva yhden sirun robottiautoprosessori.
ThreadX on yksi suosituimpia ja käytetyimpiä kaupallisia reaaliaikakäyttöjärjestelmiä. RTOS-guru Bill Lamien (kuvassa) perustama Express Logic siirtyy nyt yrityskaupassa osaksi Microsoftia. Tämä on Microsoftille iso askel IoT-laitteiden käyttöjärjestelmiin.
Samsung Galaxy Fold on parituhatta euroa maksava älypuhelin, jonka taipuva näyttö avautuu isoksi tablettiruuduksi. Testaajien käsissä ruutu ei ole taivuttelua kestänyt, joten Samsung on nyt viivästyttänyt Galaxy Foldin myynnin aloittamisen toistaiseksi.
Pääsiäisen alla Canonical esitteli uuden version Ubuntu-käyttöjärjestelmästä. Versio 19.04 tunnetaan myös nimellä Disco Dingo. Canonicalin Mark Shuttleworthin mukaan iso muutos aiempaan on Snap-asennuksen roolin nopea ja merkittävä kasvaminen.
Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat kehittäneet uuden tekniikan, jolla ohjelmakoodi saadaan pakattua aiempaa tiukempaan. Tämä vapauttaa muistia, nopeuttaa sovellusten toimintaa ja parantaa laitteiden energiatehokkuutta.
Älylaitteita joutuu käyttämään myös äärimmäisen vaarallisissa työoloissa, jotka on määritelty sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa ATEX- ja IECEx-standardeilla. Saksalainen automaatioyritys Pepperl+Fuchs esitteli tällaisen työälypuhelimen Hannoverin teollisuusmessuilla ecom-tuotemerkkinsä kautta.
Valmet Automotiven rekrytointitarve on Suomessa tänä vuonna noin 1000 henkilöä. Määrä muodostuu Salon akkutehtaan ja Uudenkaupungin autotehtaan henkilöstötarpeista. Pääosa henkilöistä rekrytoidaan tuotantotehtäviin, mutta toimihenkilötarve kasvaa merkittävästi aiemmista vuosista.
Markkinoille on vasta alkanut tulla laitteita, jotka tukevat PCI Express 4.0 -standardia, mutta uusi 5.0-versio kurkkii jo kulman takana. PCI-SIG-järjestö ei ole vielä ratifioinut uutta tekniikkaa, mutta Silicon Labs on silti lanseerannut ensimmäiset PCIe5-kellopiirit.
Spintroniikkaa pidetään lupaavana konseptina elektroniikan tulevaisuudelle, koska sen avulla voidaan nopeuttaa tietokoneita ja älypuhelimia tehokkaimmin. Max Planckin älykkäiden järjestelmien instituutin (MPI-IS) ja Helmholtz-Zentrum Dresden-Rossendorfin (HZDR) yhteistyötutkimus on onnistuneesti tuottanut spinaaltoja paljon helpommin ja tehokkaammin kuin aiemmin pidettiin mahdollisena.
Uusin WLAN-verkkojen tekniikka standardoitiin alun perin nimellä 802.11ax, mutta kaupallisesti se on nimetty WiFi6:ksi. Nyt Englannissa on demottu tekniikan IoT-käyttöä ensimmäistä kertaa maailmassa. Asialla oli tekniikan käyttöä edistävä Wireless Broadband Alliance.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.