SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Qualcomm on edelleen selvä markkinajohtaja älypuhelinten piireissä, mutta hiljalleen asema hiipuu. Tähän on syynä se, että isot valmistajat suunnittelevat ja valmistuttavat ARM-pohjaiset piirinsä itse. Viimeisimpänä tähän on päätynyt kiinalainen Xiaomi.
Perinteisen mekaanisen, magneettiseen tallennukseen perustuvien kiintolevyjen myynti pienenee tasaisesti. Viime vuonna HDD-levyjä myytiin 425,8 miljoonaa kappaletta.
Linux-käyttäjät olivat Skype-videopuheluiden suhteen pitkään pimennossa. Viime kesänä Skypen ostanut Microsoft julkaisi uuden version ohjelmasta linuxille testiversiona. Nyt sovellus on päässyt beetavaiheeseen.
Litiumioniakun suorituskyky on yki arkeamme eniten haittaava ongelma. Onneksi amerikkalaistutkijat ovat löytänet asiaan helpon parannuksen. Pieni määrä lisäainetta elektrolyyttiin parantaa akun energiatiheyttä. Kännykkä tarvitsee siis ladata harvemmin
Pikalatauksen puuttuminen on ollut yksi Applen iPhonen pahimpia puutteita. Nyt asia on vihdoin korjautumassa. Seuraavassa iPhonessa hyödynnetään USB PD -tekniikkaa (Power Delivery), joka mahdollistaa laitteen nopean lataamisen.
DIMECC on käynnistänyt D4V-ohjelman (Design for Value) yhdessä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Sen tavoitteena on digitaalisen murroksen hyödyntämiseen yritysten liiketoiminnassa. Yksitavoite on tuoda autonomiset laivat Itämerelle vuoteen 2025 mennessä.
Älypuhelinmarkkinoiden kyljessä on pieni niche-alue, jolla vaatimukset ovat hyvin erilaiset. Viranomaiset ja tiedustelupalvelut tarvitsevat täysin turvattuja laitteita. Valmistajia on useita, Suomestakin ja yhteistä niille kaikille on, että puhelimet ovat Andrdoi-pohjaisia.
Rice-yliopiston tutkijat ovat mallintaneet nanomittakaavan ”voileipätyyppisen” kerrosrakenteen, jossa on magnesiumoksidisia nanoklustereita kahden grafeenikerroksen välissä. Simulointien mukaan hybridirakenne on erittäin vahvana ja johtavana materiaalina lupaava optoelektronisissa sovelluksissa.
Applen tulevan iPhone 8 -mallin lanseeraus on edessä vasta syksyllä, mutta jo nyt laitetta koskevat huhut ylesityvät netissä. Nyt jopa Wall Street Journal on siteerannut lähteitä, joiden mukaan Apple olisi älypuhelimessaan luopumassa Lightning-liittimestä. Tilalle tulisi C-tyypin USB.
Gartner on kertonut tilastonsa palvelinkoneiden myynnistä viime loka-joulukuulta. Pidemmän aikaa jatkunut trendi vahvistuu: palvelinten keskihinta laskee tasaisesti.
Tietoturvallisia etäyhteysratkaisuja tarjoava Tosibox palkittiin eilen Barcelonan Mobile World Congressin yhteydessä järjestetyssä IoT / M2M Innovation World Cupissa. Kasvuyritys voitti molemmat sarjat, joihin osallistui: Industrial ja Security.
Viime aikojen uutiset osoittavat, että erilaisia IoT-laitteita voidaan ilmeisen helpostikin kaapata rikolliseen käyttöön osaksi bottiverkkoja. STMicroelectronics on nyt esitellyt turvapiirin, joka suojaa IoT-solmuja Sigfox-verkoissa.
Älypuhelimien myynnin kasvu lähes pysähtyi viime vuonna, mutta IDC ennustaa markkinoiden lähtevän tänä vuonna uudelleen nousuun. Iso trendi älypuhelimissa on näytön koon kasvaminen. Viime vuonna kolme neljästä Android-laitteesta oli näytöltään vähintään viisituumaisia. Vuonna 2021 luku nousee jo 91 prosenttiin.
Japanilainen Nissan on ilmoittanut testaavansa uuden sukupolven itseohjautuvien ajoneuvojen prototyyppiä Itä-Lontoossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Nissan esittelee viimeisintä itseohjautuvaa teknologiaansa julkisilla teillä Euroopassa.
Mikroprosessorien tehonkulutus on nykyvauhdilla kasvamassa hallitsemattomaksi. Apua ongelmaan haetaan optisista prosessoreista ja nyt MIT:n tutkijat ovat kehittäneet kaksi prototyyppiä, joissa hyödynnetään optisista tietoliikennepiireistä tuttuja ominaisuuksia.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?