Kun Mooren lain hengessä skaalataan mikropiirien geometriaa koko ajan pienemmäksi, teoreettinenkin raja tulee vastaan siinä, että yksi bitti talennetaan yhteen ainoaan atomiin. Nyt korealais- ja amerikkalaistutkijat ovat osoittaneet, että tällainen muisti on mahdollinen.
Asialla ovat korealainen tiedeinstituutti IBS ja IBM:n Almaden-tutkimuskeskuksen tutkijat. He onnistuivat tallentamaan yhden bitin yhteen atomiin. Löydöksestä kerrottiin Nature-lehdessä.
Tallennusmedioissa bittejä tallennetaan joko nollina tai ykkösinä. Magneettikentän yksi suunta vastaan 0-bittiä, toisessa suunnassa bitti merkitsee ykköstä. Tällä hetkellä yhden bitin ilmaiseminen vaatii noin miljoonan atomin verran tilaa.
Tutkijat työskentelivät STM-mikroskoopilla, jonka päällä voidaan katsella ja liikuttaa yksittäisi atomia. Niihin voidaan myös kohdistaa sähkövirta. Tällaisella sähköisellä pulssilla tutkijat onnistuivat muuttamaan yksittäisen holmium-atomin (Ho) magneettikentän suuntaa.
Tiimi pystyi kirjoittamaan yhdelle atomille ykkösen tai nollan ja vaihtamaan näitä keskenään. Atomin bittiä luetaan kvanttianturilla, joka tällä hetkellä on ainoa laatuaan maailmassa. Se koostuu rauta-atomista, joka asetetaan holmium-atomin viereen. Tutkijat havaitsivat, että atomi säilytti magneettisen tilansa – siis bitin – useita tunteja.
Yrittäessään käyttää kahta Ho-atomia yhden sijaan tutkijat tekivät uuden yllättävän löydön. Atomien sijoittaminen jopa vain nanometrin päähän toisistaan ei vaikuttanut niiden kykyyn varastoida informaatiota yksilöllisesti. Tutkijat odottivat, että yhden atomin magneettikenttä vaikuttaisi toiseen.
Tällä tavalla tutkijat pystyivät rakentamaan kahden bitin laitteen, jossa on neljä mahdollista tilaa (1-1, 0-0, 1-0 ja 0-1), jotka kaikki voitiin havaita rauta-atomianturilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi Ho-atomi käyttäytyy tällä tavalla.






Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.











