IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Euroopan elektroniikan komponenttien jakelumarkkinat kokivat heinä-syyskuussa ison romahduksen. DMASS:n mukaan kokonaismarkkinat supistuivat 30,2 prosenttia ja jakelijoiden kokonaismyynti oli 3,64 miljardia euroa.
Avaruustutkimuksessa voidaan nyt käyttää pitkän matkan optisia linkkejä kuvien, videoiden ja datan siirtämiseen avaruusluotaimista Maahan valon avulla. Jotta signaalit kuitenkin yltävät perille eikä niitä häiritä matkalla, tarvitaan äärimmäisen herkkiä vastaanottimia ja häiriöttömiä vahvistimia.
AMD on esitellyt uusi työhevosia pöytätietokoneisiin. Niiden joukossa on Ryzen 7 9800X3D -prosessori, joka perustuu "Zen 5" -arkkitehtuuriin ja käyttää toisen sukupolven 3D V -välimuistitekniikkaa. AMD kehuu huippumallia maailman parhaaksi peliprosessoriksi.
Tampereella sijaitsevan optoelektroniikan tutkimuskeskuksen ORC:n tutkija Heidi Tuorila on tutkinut väitöstyössään menetelmiä, joiden avulla voitaisiin nanokokoisia lasereita piisiruille. Näillä hybridisiruilla uskotaan olevan käyttöä monessa tulevaisuuden sovelluksessa.
Japanilainen TDK on kehittänyt neuromorfisen muistielementin, nimeltään "spin-memristori", jolla on äärimmäisen alhainen virrankulutus. Tämä laite matkisi ihmisaivojen energiatehokasta toimintaa, minkä ansiosta tekoälysovellusten virrankulutus voisi pienentyä perinteisiin laitteisiin verrattuna jopa sadasosaan.
Piikiekon paksuus on yleensä puolesta millimetristä milliin, eli aika ohuita ne ovat normaalistikin. Infineon on kehittänyt tekniikan, jolla tehokomponenttien alustana toimivia piikiekkoja voidaan valmistaa vain 20 mikrometrin paksuisina. Tämä on siis 0,02 millimetriä.
EU investoi yli 500 miljoonaa euroa 6G-tutkimuksen ja -innovoinnin edistämiseen SNS-ohjelman alla (Smart Networks and Services Joint Undertaking). Ehdotuksia haettiin nyt kolmannen kerran ja eilen EU julkisti 16 voittajahanketta.
Yli 2000 kävijää osallistui kuulemaan kansainvälisten puhujien näkemyksiä sekä ratkaisuja alan johtavilta toimijoilta Pohjoismaiden suurimmassa kyberturvallisuusalan tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Kaksipäiväisessä Cyber Security Nordicissa oli mukana ennätysmäärä näytteilleasettajia, yli viisikymmentä yritystä.
Rohde & Schwarz järjestää marraskuun lopulla kaksi ilmaista seminaaria, joissa aiheena on signaalin eheyden varmistamisen työkalut. Seminaari on suunnattu nopean digitaalisen suunnittelun parissa työskenteleville insinööreille, joille signaalin ja tehon eheys ovat tärkeitä asioita.
Japanilaiset tutkijat Yokohaman kansallisesta yliopistosta ovat löytäneet lupaavan vaihtoehdon nikkeli- ja kobolttipohjaisille akuille sähköajoneuvoissa. Ratkaisussa käytetään mangaania anodissa, jolla päästään merkittävästi nykyakkuja suurempiin energiatiheyksiin. Mutta miksi juuri magnaani?
Japanilainen Murata Manufacturing on esitellyt uuden innovatiivisen venyvän piirilevyteknologian, joka merkitsee merkittävää edistysaskelta piirilevyjen kehityksessä. Venyvä SPC-piirilevy (Stretchable Printed Circuit) tarjoaa sekä joustavuutta että kyvyn venyä ja mukautua muotojen mukaan, samalla säilyttäen täyden toiminnallisuuden.
UFS 4.0 (Universal Flash Storage 4.0) on flash-muistin tallennusstandardi, jota käytetään erityisesti mobiililaitteissa, kuten älypuhelimissa ja tableteissa. KIOXIA Europe kertoo nyt aloittaneensa 4 bittiä yhteen soluun tallentavien UFS 4.0 -sirujen volyymituotannon sulautettuihin sovelluksiin.
Raspberry Pi on äärimmäisen suosittu kehittäjien kortti, jota myydään miljoonittain. Mutta mitä tehdä silloin, jos Arm-pohjaisen prosessorin suorituskyky ei riitä? Yksi vaihtoehto on DF Robotin kehittämät Lattepanda-kortit, joissa tehoa tuovat Intelin x86-prosessorit.
VTT on valittu kautta aikain ensimmäisenä ulkomaisena kumppanina mukaan Yhdysvaltain energiaministeriön rahoittamaan tutkimusohjelmaan, joka tutkii fuusioenergian kaupallistamista. Samassa yhteydessä VTT ja yksi Yhdysvaltain kansallisista tutkimuslaitoksista Lawrence Livermore National Laboratory (LLNL) ovat solmineet laajan yhteistyösopimuksen.
Nokia on jo vuodesta 2019 asti vaatinut Amazonia ja HP:tä maksamaan rojalteja videonpakkausteknologioista, joihin Nokialla on patentti. Tänään Nokia ilmoitti allekirjoittaneensa monivuotisen lisenssisopimuksen HP:n kanssa, joka kattaa Nokian videoteknologioiden käytön HP:n laitteissa.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.