Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Ruotsalainen Qamcom on aiemmin saanut nimeä maailman pienimmän RISC-V-prosessorin kehittäjänä. SERV-prosessori on saatu sopimaan piillä jopa 0,04 neliömillimetrin tilaan. Nyt yhtiö on esitellyt uuden prosessorin.
Elokuussa 2025 tulee EU:n alueella voimaan uusi radiolaitteita koskeva kyberturvadirektiivi. Etteplan järjesti tällä viikolla aiheesta webinaarin ja nyt esitys on nähtävissä Youtubessa.
Jos elektroniikan komponenttien myynti pohjaa volyymeihin ja laajaan valikoimaan, täytyy jakelijan käytännössä juosta edes pysyäkseen paikallaan. DigiKey on tästä hyvä esimerkki. Amerikkalaisyritys kertoo lisänneensä varastovalikoimaansa yli 40 000 uutta osaa vuoden kolmannella neljänneksellä.
Turkulainen Noccela on ensimmäisenä toteuttanut UWB-tekniikkaan perustuvan sisäverkon, jonka kautta älypuhelimille voidaan tarjota mikropaikannustietoa sisätiloissa. Alle 10 senttimetrin paikannustarkkuuteen kykenevä UWB-radioteknologia on ollut käytössä teollisuuden tuotantoratkaisuissa, ja yhteensopivien älypuhelinten yleistyessä tulossa myös kuluttajasovelluksiin.
Tietoturvayhtiö Check Pointin tutkijat ovat havainneet, että QR-koodilla tapahtuvien tietojenkalasteluhyökkäysten määrä on kasvanut 587 prosenttia elo-syyskuussa. Esimerkiksi Espanjassa erään yritykseen kohdistui kahdessa viikossa 500 QR-koodihyökkäystä.
Avoimet mobiiliverkot eli Open RAN -verkot ottivat tänään merkittävän askeleen eteenpäin, kun englantilainen Picocom esitteli markkinoiden ensimmäisen Open RAN -pohjaisten 5G-piensolujen toteutuksiin räätälöidyn järjestelmäpiirin. Piiri on nimeltään PC805.
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden (tietoliikennelaitteet, sähkökoneet, terveysteknologia) yritysten liikevaihto Suomessa nousi vuonna 2022 noin 16 prosenttia verrattuna vuoteen 2021. Vuonna 2022 liikevaihtoa Suomessa kertyi kaikkiaan 21 miljardia euroa. Nyt vauhti on hidastunut.
Laajennetun todellisuuden sovellukset edellyttävät käytännössä lähes reaaliaikaista verkkoyhteyttä. Nokia ja XR-yritys Hololens demosivat Brooklynin 6G Summitissa virtuaalilaseja, joiden verkkoyhteys perustui Nokia Bell Labsissa kehitettyyn uuteen protokollaan.
Joissakin uusimmissa puhelimissa ajetaan jo lokakuussa julkistettua Android 14 -käyttöjärjestelmä, mutta suosituin alustan versio on 13. Se julkistettiin vuosi sitten, ja nousua suosituimmaksi versioksi voidaan pitää Googlen kannalta hyvänä saavutuksena.
Generatiivinen tekoäly avittaa nyt esimerkiksi viestinnän ammattilaisia ja tekstintuottajia, mutta tulevaisuuden tekoäly saattaa auttaa suunnittelijoita suunnittelemaan kompleksisia piirejä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin. Nvidia työstää omaa LLM-malliaan tähän työhön.
Renesas Electronics on esitellyt maailman tehokkaimmat mikro-ohjaimet, jotka tarjoavat yli 3000 CoreMark-pisteen suorituskyvyn ja täysin deterministisen, alhaisen latenssin. RA8-ohjaimet ovat samalla ensimmäiset, joissa käytetään Arm:n uutta Cortex-M85-ydintä.
Autoalan Tiedotuskeskus kertoo, että uusien autojen kauppaa pitkän aikaa vaivannut globaali komponenttipula on helpottanut. Toisaalta lokakuun ensirekisteröintien lukema jäi vaisuksi, sillä tilauskanta on pääosin jo sulanut.
ETN uutisoi eilen tulevasta EU:n radiolaite- eli RED-direktiivistä Etteplanin järjestävän webinaarin pohjalta. Uutisen otsikko on herättänyt keskustelua ja sen perusteella asiasta on voinut tulla väärä kuva. RED-direktiivin voimaantulon myötä kielletään sellaisten uusien langattomien IoT-laitteiden myynti, jotka eivät täytä tulevan direktiivin vaatimuksia.
Nokian tutkimusosasto Bell Labs on julkistanut tekniikan, joka mahdollistaa verkkojen käytön pelkän puheen tai tekstin avulla. Nämä verkot ymmärtävät käyttäjien aikomukset ja niillä on älykkyyttä toimia itsenäisesti. Tekniikka voi mullistaa verkkojen konfiguroinnin.
Apple on julkistanut uudet prosessorinsa iMac- ja Macbook Pro -työasemiinsa. Kolmannen polven M3-suorittimet näyttävät, miten pitkälle Apple on päässyt oman Arm-pohjaisen prosessoriarkkitehtuurinsa kanssa. Uusin M3 Max on massiivinen 92 miljardin transistorin jättipiiri.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.