Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Viime vuonna myytiin 262,5 miljoonaa PC-tietokonetta. Markkinat kutistuivat edellisvuodesta 2,8 prosenttia, mutta huolestuttavampaa valmistajien kannalta on se, ettei PC enää kiinnosta kuluttajia laitteena.
Nissan uskoo, että robottiauto voisi ajaa entistä mukavammin ja turvallisemmin, mikäli auto osaisi lukea ja tulkita kuljettajan aivoituksia. Tätä tekniikkaa japanilaisvalmistaja kutsuu nimellä Brain-to-Vehicle tai lyhyemmin B2V. Sitä esiteltiin jo Las Vegasin CES-messuilla.
München on ehkä päättänyt siirtyä omasta Linuxistaan takaisin Windowsiin, mutta Barcelonan kaupungissa on tehty täysin päinvastainen päätös. Kaupungin johto on päättänyt vaihtaa kaikki sovellukset kaupungin tietokoneissa Linuxiin kevääseen 2019 mennessä.
Google esitteli joulukuussa trimmatun, kevyemmän version Android 8.0 -käyttöjärjestelmästä. Tämä nimen Oreo Go saanut alusta sopii perustason älypuhelimiin, joissa muistia on normaalimalleja vähemmän. Ensimmäisenä Oreo Go on tiettävästi tulossa uuteen Nokia 1:een.
Kaksiasteisen RF-tehovahvistimen hyötysuhdetta voidaan merkittävästi parantaa hyödyntämällä ohjainosassa matalajännitteistä tehonsyöttöä. Samalla voidaan välttää ohjaimen ja pääteasteen välinen impedanssinsovitus. Näin piirin fyysinen kokokin pienenee ja kustannukset alenevat.
Strategisesti ajatellen it:llä ei ole väliä, kirjoitti amerikkalainen Nicolas Carr vuonna 2003 Harvard Business Review’ssä. Seuraavina vuosina yritykset alkoivat ulkoistaa it-järjestelmiään, koska eivät pitäneet sitä ydinliiketoimintanaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Lisäarvo luodaan datalla, joten it on arvokkaampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Kvanttitietotekniikan tulevaisuuden näkymät houkuttelevat alalle myös uusia yrittäjiä. Yksi niistä on Rigetti Computing, joka kesäkuussa käynnisti alalle erikoistuneen kvantti-integroinnin piirien valmistuslinja Fremontiin Kaliforniaan. Siellä he valmistivat ensimmäisen 8-kubittisen piirinsä ja joulukuussa he julkaisivat jo 19-kubittisen piirin.
Intel käytti Las Vegasin CES-messut mahdollisuutena esitellä uusimpia edistysakseliaan kvanttilaskennassa. Näytille saatiinkin 49 kubitin testipiiri. Yhtiön mukaan kapalliset kvanttitietokoneet ovat vielä usean vuoden päässä.
Analog Devicesin tehokomponenttien osasto eli Linear Technology on esitellyt markkinoiden ensimmäisen hybridiohjaimen, joka sisältää kytkinkondensaattorin ja muunninohjaimen samalla sirulla. Tuloksena on 50 prosenttia perinteisiä Buck-tyyppisiä ratkaisuja pienempi DCDC-ohjain.
Samsung tuo ensi vuonna markkinoille uuden huippumallinsa, Galaxy X:n. Nyt verkkoon on vuodettu patenttidokumentit, jotka vahvistavat laitteen taipuvan näytön. Korealaistietojen mukaan taipuisalla nytöllä varustetun X-mallin tuotanto alkaa jo ensi marraskuussa.
Autojen kojelaudat ja viihdekeskukset digitalisoituvat ja muuttuvat kosketusnäytöllisiksi, mutta eikö olisi hienoa, jos käyttäjä voisi itse valita näkymänsä teeman? Suomalaisen Symbion uusi Elysian-alusta mahdollistaa tällaisen räätälöinnin.
Datansiirto USB:n kautta on ollut tableteilla haastavaa monen mielestä. Helpointa olisi luoda nopea langaton yhteys, jota pitkin tiedostot siirtyisivät nopeasti laitteiden välillä. Las Vegasin CES-messuilla tällaista ratkaisua esitellään.
Kyberturvayhtiö Nixu on avannut toimiston Jyväskylään. Yhtiö haluaa hyödyntää kaupungin vankkaa kyberosaamista ja tarjoaa jatkossa työpaikan jopa kymmenille kyberosaajille.
Teknisen kaupan ammattilainen Ahlsell ilmoittaa, että Sata-Automaatio on nyt Ahlsell Automaatio. Ahlsell Oy vahvisti sähkötoimialan tuote-ja palveluvalikoimaa ostamalla Sata-Automaatio Oy:n osaksi toimintaansa syyskuussa 2015. Fuusio astui voimaan tämän vuoden alusta.
Intelillä on tällä hetkellä käynnissä massiivinen päivitysoperaatio, jossa paikataan Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia sen suorittimista. Ongelma koskee myös muita arkkitehtuureja, kuten ARM:n sulautettuja prosessoreita.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.