Saksalainen Bosch on selvä markkinajohtaja mems-komponenteissa eli mikroelektromekaanisissa järjestelmissä. IHS-tutkimuslaitoksen mukaan Bosch ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan mems-myynnillään.
Boschin mems-liikevaihto kasvoi viime vuonna 26,1 prosenttia. Osa kasvusta selittyy autoteollisuuden piristymisellä ja mems-komponenttien roolin kasvulla nykyautoissa. Kolme neljännestä Boschin mems-komponenteista menee autoihin. Toisaalta Bosch sai kiihdytysanturinsa uusiin iPhone 5S- ja 5C-malleihn sekä uuteen iPadiin.
Kuluttajaelektroniikassa vahva mems-valmistaja ollut STMicroelectronics ylsi viime vuonna 777 miljoonan dollarin myyntiin. Pari prosenttia edellisvuotta pienemmäksi jäänyt myynti oli varmasti pettymys muutenkin vaikeuksissa olleelle ST:lle.
Texas Instruments, joka tunnetaan mems-maailmassa erityisesti televisioiden DLP-siruista, ylsi 713 miljoonaan dollariin. Summa on 9,4 prosenttia pienemi kuin vuonna 2012. Myös mustesuihkutulostimien tulostinpäistä tunnetun HP:n mems-liikevaihto pieneni yli 8 prosenttia reiluun 620 miljoonaan dollariin.
On mems-piireissä muitakin menestyjiä Boshcin lisäksi. Audiokomponentteja kehittävä Knowles Acoustics kasvatti liikevaihtoaan 47,5 prosenttia ja nousi496 miljoonan dollarin myynnillään mems-valmistajien listan viidenneksi.
Ennen kaikkea autojen kiihtyvyysantureista maailmalla tunnettu VTI Technologies, joka nykyisin toimii Muratan nimen alla, pärjäsi sekin mukavasti viime vuonna. Muratan mems-myynti kasvoi 13,7 prosenttia 202 miljoonaan dollariin.Mems-valmistajien listalla entinen VTI on sijalla kuusitoista.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.