Qt Company on ostanut saksalaisen froglogic GmbH:n, joka on keskittynyt koodin laadun varmistukseen. Froglogicin tuotteita käytetään jo laajalti Qt-ekosysteemissä. Kauppahintaa ei kerrottu.
Qt Venturesin johtaja Petteri Holländerin mukaan froglogicin työkaluista Squish on graafisen käyttöliittymän testauksen automatisoiva työkalu ja koodin kattavuutta testaava Coco löytyy jo monilta Qt:n asiakkailtamme. Uusin froglogicin työkalu on Test Center ja sen käyttö laajenee nopeasti QML-kehityksessä.
Holländerin mukaan froglogicin nykyisten tuotteiden kehitystyö jatkuu. Yhtiöiden toiminnot pyritään fuusioimaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Squishia on käytetty esimerkiksi iOS- ja Android-sovellusten testaamiseen. Työkalua voidaan ajaa emulaattorissa tai oikeissa testilaitteissa. Se ei myöskään vaadi laitteen root-oikeuksia, joten on suoraviivaisempi tapa testata koodin toimivuutta.
Qt kertoi tänään järjestävänsä toukokuussa nelipäiväisen virtuaalisen kehittäjäkokouksen. DEV/DES Days 2021 -nimellä järjestettävä tapahtuma esitellään esimerkiksi uutta Qt 6 -alustaa. Froglogin työkalutkin tulevat tapahtumassa taatusti aiheeksi.
Lisätietoja ja rekisteröityminen täällä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.