Jos avaat läppärisi kotelon, löydät suurella todennäköisyydellä sen ala Kingstonin valmistaman DRAM-moduulin. Muistikammoissa Kingstonin markkinaosuus on Trendforcen mukaan 78 prosenttia.
Tässä ei toki ole mitään uutta. Viime vuonna Kingstonin hallussa oli 80,3 prosenttia markkinoista. Kuvaavaa on, että toiseksi suurin DIMM-valmistaja on ADATA Technology ja sekin joutuu tyytymään reiluun kolmeen prosenttiin 16,9 miljardin dollarin markkinoista.
Suurin kiinalainen DRAM -moduulitoimittaja Ramaxel putosi viime vuonna kymmenen parhaan listan kolmanneksi, vaikka sen vuotuinen liikevaihto kasvoi edelleen 11 prosenttia. Sitä vastoin Smart Modular Technologies, joka sijoittui kolmanneksi vuonna 2019, putosi kuudennelle sijalle vuonna 2020. Tämä lasku johtuu siitä, että Smart myy tuotteitaan pääasiassa Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikan maissa, kuten Brasiliassa, joissa koronapandemia vaikutti eniten markkinoihin.
Yhdeksänneksi suurin valmistaja Apacer ja top10-listan täydentävä Innodisk onnstuivat kasvattamaan liikevaihtoaan noin 10 prosentilla. Tämä perustuu niiden onnistuneeseen keskittymiseen teollisuusautomaation, autoteollisuuden ja tekoälymarkkinoiden niche-markkinoille.