
Maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset kasvavat tänä vuonna vain prosentin verran, ennustaa tutkimusyhtiö IDC. Vuonna 2025 markkinoille arvioidaan lähtevän 1,24 miljardia puhelinta, mikä on vaimeaa kasvua heikkojen talousnäkymien ja kulutuskysynnän takia.
Kasvun veturina toimii kuitenkin Applen iOS, jonka toimitukset nousevat lähes neljä prosenttia. Yhdysvalloissa sekä Lähi-idässä ja Afrikassa toimitukset lisääntyvät reippaasti, mutta Kiinassa kysyntä hiipuu tukien vähenemisen myötä.
Vaikka kappalemääräinen kasvu jää vaisuksi, rahassa mitattuna markkina kasvaa selvästi. IDC:n mukaan keskihinta (ASP) nousee viisi prosenttia ja koko markkina-arvo kuusi prosenttia. Taustalla on valmistajien panostus kalliimpiin malleihin, kuten taittuvanäyttöisiin puhelimiin, kehittyneisiin kameroihin ja tekoälyominaisuuksiin.
Lisäksi voimakas markkinointi ja korottomat rahoitusohjelmat madaltavat kuluttajien kynnystä hankkia premium-puhelimia. IDC arvioi, että pelkästään GenAI-puhelimia toimitetaan ensi vuonna yli 370 miljoonaa kappaletta, mikä vastaa jo 30 prosenttia markkinasta.






















