
IQM Quantum Computers on siirtynyt yhden toimitusjohtajan malliin. Yhtiön perustajiin kuuluva Jan Goetz on nimitetty ainoaksi toimitusjohtajaksi vuoden 2026 alusta. Aiempi kahden toimitusjohtajan malli päättyy. Operatiivisesta toiminnasta vastaa jatkossa COO ja varatoimitusjohtaja Søren Hein.
Mikko Välimäki luopuu kaupallisesta roolistaan ja jatkaa yhtiön neuvonantajana maaliskuun 2026 loppuun. Hallituksen mukaan muutos heijastaa yhtiön kypsymistä ja tukee seuraavaa kasvuvaihetta.
Johtamismallin selkeytys osuu ajankohtaan, jolloin IQM kasvattaa tuotantoaan voimakkaasti Suomessa. Yhtiö ilmoitti marraskuussa yli 40 miljoonan euron investoinnista Espoon tuotantolaitoksen laajennukseen. Puhdastilaa ja järjestelmäkokoonpanoa laajennetaan lähes kaksinkertaisiksi. Tavoitteena on jopa 30 kvanttitietokoneen vuosituotanto. Laajennuksen on määrä valmistua alkuvuonna 2026.
Investointi tukee virheenkorjattujen kvanttitietokoneiden kehitystä ja yhtiön pitkän aikavälin tavoitetta skaalata järjestelmiä kohti erittäin suuria kubittimääriä. Samalla se vahvistaa Suomen ja Euroopan kvanttiteknologian toimitusketjua ja teknologista omavaraisuutta.
Hallituksen puheenjohtajan mukaan yhden toimitusjohtajan malli parantaa strategista ohjausta ja toimeenpanoa globaalissa kasvussa. Goetzin mukaan uusi rakenne nopeuttaa etenemistä kohti vikasietoista kvanttilaskentaa ja vastaa paremmin teollisten ja tutkimusasiakkaiden kasvaviin tarpeisiin.








Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.









