Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Pekka Horo. Tuleva maajohtaja toimii tällä hetkellä johtotehtävissä Microsoft Devices Groupin puhelinyksikössä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään vuodenvaihteessa.
Microsoft Devices Group -organisaatiossa Horo on aiemmin vastannut Lumia-laitteiden liiketoiminnan laajentamisesta Euroopan sekä Intian, Lähi-Idän ja Afrikan alueilla ja maailmanlaajuisesti muun muassa Lumia-älypuhelimien lanseeraushinnoittelusta yhteistyössä myynnin kanssa.
Pekka Horo on työskennellyt aiemmin useissa strategian ja liiketoiminnan kehitykseen keskittyvissä johtotehtävissä Nokialla. Lisäksi erittäin arvokkaana kokemuksena hän pitää aiempaa tehtäväänsä Pohjois-Amerikassa, jossa hän vastasi Nokian älypuhelinportfoliosta isoille operaattoriasiakkaille. Tässä tehtävässä hänellä oli tärkeä rooli Nokian älypuhelinliiketoiminnan kehittämisessä sekä markkinaosuuden kasvattamisessa kilpaillulla markkinalla.
Pekka Horo seuraa tehtävässään Ari Rahkosta, joka jatkaa toimitusjohtajana 31.12.2014 asti. Rahkonen tiedottaa uudesta tehtävästään myöhemmin.




Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.














