Gartner on esittänyt omia ennusteitaan siitä, miten verkon käyttö muuttuu tulevina vuosina. Mukana on itsestäänselvyyksiä, kuten netin käyttämisen siirtyminen pääosin älypuhelimiin ja tabletteihin. Mielenkiintoinen on ennuste, jonka mukaan yritysten verkot alkavat siirtyä langattomaan aikaan.
Tutkimuslaitos nimittäin ennustaa, että vuoteen 2018 mennessä 40 prosenttia yrityksistä ja organisaatioita määrittelee wlanin erilaisten kiinteiden laitteiden oletusyhteydeksi. Nykyiset työasemat, työasemapuhelimen, projektorit ja vastaavat siis siirtyvät langattomiksi.
Muutos on merkittävä, sillä se murtaa ethernetin pitkän valtakauden toimistossa. Kuluttajien laitteet ovat jo siirtyneet langattomiksi ja nyt on toimiston vuoro, Gartner arvioi.
Moni seikka puhuu langattoman toimiston puolesta. Sen myötä päästään eroon kaapeleista ja epäyhteensopivista liittimistä. Lisäksi wifi-tietoturva on kehittynyt sellaiselle tasolle, että yritysverkko on riittävän suojattu.
Gartner muistuttaa, että uuden verkkokaapelin vetäminen uuteen paikkaan tuo helposti tuhansiin dollareihin nousevat kustannukset. Wifi-tulostin saadaan sen sijaan liitettyä mihin tahansa, kunhan sähkökaapeli on riittävän pitkä.







Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.











