GSM Associationin tutkimuslaitos GSMA Intelligence arvioi, että LTE-verkot kattavat 35 prosenttia maapallon väestöstä vuoden loppuun mennessä. Viim evuoden lopulla 4G-yhteydestä pääsi halutessaan nauttimaan 27 prosenttia ihmisistä.
Tänä vuonna Kiinasta kasvaa maailman suurin 4G-markkina. Maassa on vuoden loppuun mennessä 300 miljoonaa LTE-puhelimen käyttäjää. Euroopass aon eniten yksittäisiä LTE-operaattoreita, mutta lähes puolet 4G-käyttäjistä on Aasiassa, lähinnä Koreassa, Japanissa ja Kiinassa.
Ensimmäiset kaupalliset LTE-verkot käynnistettiin joulukuussa 2009. Tammikuun lopulla toimivia 4G-verkkoja oli maailmassa yhteensä 352. Viime vuoden lopussa 4G-kännykkä oli jo 490 miljoonan käyttäjän taskussa.
Tämän vuoden loppuun mennessä LTE-kännyköiden määrä kasvaa 875 miljoonaan. Tämä on 12 prosenttia kaikista käytössä olevista matkapuhelimista.