Apple Watch on laite, jonka seitsemän prosenttia iPhone-omistajista ostaa seuraavan vuoden aikana. Näin ainakin Apple itse uskoo. Uusi tutkimus kertoo, että Applen älykellon ja kaiken puettavan elektroniikan kohtalo määritellään Kiinassa ja Aasiassa.
Farnelin kehittäjäyhteisö element14 teetti tutkimuksen, jonka perusteella Kiina ratkaisee älykellojen kohtalon. Jopa 50 prosenttia kiinalaisista aikoo hankkia älykellon seuraavan viiden vuoden aikana. Se on aika monta sataa miljoonaa älykelloa.
Tutkimuksessa oli mukana 3500 aikuista Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Englantilaisista ja amerikkalaisista vain 16 prosenttia harkitsee älykellon ostoa. Myös Australiassa (18%), Ranskassa (19%) ja Saksassa (26%) kiinnostus on alhaisempaa.
Eniten älykelloihin on kiinnostusta Intiassa, jossa 53 prosenttia aikoo ostaa laitteen viiden vuoden kuluessa. Apple Watchia ei kuitenkaan olla ainakaan tässä vaiheessa viemässä Intian markkinoilla, mikä on ehkä hieman outoa.