Sen sijaan, että kuluttajien kaikki laitteet yhdistyisivät yhdeksi, niiden määrä kasvaa. Gartner ennustaa, että länsimaisella kuluttajalla on käytössään 3-4 eri laitetta vuoteen 2018 mennessä.
Ensi vuonna erilaisten mobiililaitteiden kuten puettavien laitteita, älypuhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käytössä oleva määrä kasvaa 7,8 miljardiin. Vuonna 2018 laitteita on käytössä jo 8,3 miljardia.
Länsimaissa tämä tarkoittaa, että jokaisella on käytössään kaksi tavallista elektroniikkalaitetta. Sen lisäksi jokaisella on 1-2 hieman epätavallisempaa laitetta. Tällaisia ovat älykellot, aktiivisuusrannekket, älylasit ja muut uudenlaiset laitetyypit.
Gartnerin mukaan viidesosa näistä henkilökohtaisista laitteista tulee tallentamaan tunteita, joiden avulla laite lähettää yksilöllisiä vastauksia esimerkiksi joukkoanalyysejä varten. Puettavia laitteita on jo ensi vuonna 740 miljoonaa eli 20 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Vuoden 2018 lopulla kuluttajilla on käytössään 1,1 miljardia erilaista puettavaa elektroniikkalaitetta.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


