Kännyköiden langaton lataaminen on vakio-ominaisuus monissa valmistajien huippumalleissa, kuten Microsoftille siirtyissä Lumioissa. Nyt näyttää siltä, että lataamisen Qi-tekniikasta voi tulla alan de facto -standardi.
Tämän voi päätellä siitä, että vaihtoehtoista A4WP-ryhmää (Alliance for Wireless Power) on liittynyt Qi-tekniikkaa ajavan Wireless Power Consortiumin johtoryhmään. WPS-konsortiossa on yli 140 jäsentä. Näihin kuuluvat esimerkiksi Nokia, Sony, LG Electronics, HTC, Texas Instruments, Toshiba ja Panasonic.
A4WP-ryhmittymä on kehittänyt langattomaan lataamiseen kagneettiseen resonanssiin perustuvaa tekniikkaa. Se ei kuitenkaan ole edennyt kaupallisesti yhtä nopeasti kuin induktioon perustuva Qi. Esimerkiksi Samsungin on raportoitu siirtyneen kohti Qi:n käyttöä juuri tämän takia.
Useamman rinnakkaisen standardin olemassaolo tekee tietysti elämän vaikeammaksi latauslaitteita valmistaville yrityksille. Qi:n kanssa kilpailemaan jää nyt lähinnä Power Matters Alliancen tekniikka.
Qi on jo valittu useamman automerkin langattoman latauksen tekniikaksi. Jatkossa esimerkiksi Audista, BMW:stä, Porschesta ja Volkswagenista löytyy Qi-latausasema älypuhelimille ja muille pienlaitteille.
Moni laitevalmistaja vielä odottaa, mihin suuntaan langaton lataaminen markkinoilla kääntyy. Esimerkiksi Applen ei uskota liittyvät mihinkään konsortioon, vaan kehittävän tähänkin oman tekniikkansa.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.