Painetusta elektroniikasta odotetaan suuria bisnesmahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille, mutta pian voi olla mahdollistaa tulostaa piirikortteja myös kotona. Toronton yliopistosta spinnattu Printem sanoo tekevänsä piirikorttien valmistukselle saman, minkä Polaroid teki aikoinaan valokuvaukselle.
Printemin mukaan tarvitaan vain yhtiön itse kehittääm valoherkkä kalvo ja kotitulostin. Käyttäjä tulostaa haluamansa kuvion Printemin filmille, altistaa sen valolle noin 30 sekunnissa ja kuorii kalvon ylimmän kerroksen pois. Alta paljastuu täysin toimiva piirilevy.
Koko prosessi vie aikaa alle kaksi minuuttia. Printem uskoo tuovansa laitekehityksen ja protojen valmistuksen kaikkien rakentelijoiden ulottuville.
Printemin ovat perustaneet Varun Perumal Chadalavada ja Daniel Wigdor. He ovat työskennelleet tekniikan parissa vuodesta 2014 lähtien. Nyt yhtiön tekniikka on yhtenä neljästä Toronton yliopiston vuoden innovaatioista.
Printem ei vielä kerro, minkälaisia kortteja sen tekniikalla voidaan tarkalleen tulostaa. Nykytulostimien tekniikalla päästään toki aika hienoon resoluutioon. Yhtiöstä kuullaan taatusti enemmän tulevina vuosina.






















