Tamperelainen OptoFidelity on yksi tämän hetken kirkkaimpia valopilkkuja elektroniikka-alueella. Kosketusnäyttöjen robottiavusteisen testausautomaation erikoisosaaja kasvaa kovaa vauhtia ja kertoo nyt avanneensa toimiston Ouluun.
Oulun toimisto aloitti toimintansa elokuun alussa. OptoFidelityllä on käytännössä jatkuva rekrytointi päällä. Toimitusjohtaja Pertti Aimosen mukaan Yrityksellä on 98 työntekijää, joista yli 80 työskentelee Tampereella. Yhdysvalloissa yhtiöllä on viisi omaa työntekijää, Kiinassa nyt kahdeksan.
Aimonen katsoo, että näyttötekniikka on lähivusina mullistumassa, kun esimerkiksi painallusvoiman aistiminen tulee mukaan älypuhelimiin yhä laajemmin. Tämä tietysti lisää kysyntää OptoFidelityn toimittamille testausratkaisuille.
Viime vuonna yhtiö peräti 3,5-kertaisti liikevaihtonsa noin 20 miljoonaan euroon. Tällekin vuodelle yhtiö ennustaa 30 prosentin kasvua.
Aimonen myös suunnittelee jo OptoFidelityn tulevaisuutta, jota hän kutsuu 4.0-vaiheeksi. Visio liittyy Teollisuus 4.0 -konseptiin, mutta testauksen näkökulmasta.
- Jatkossa ei enää riitä, läpäiseekö laite testin vai ei. Testauksessa tullaan keräämään suuret määrät dataa ja näin louhittua tietoa voidaan hyödyntää läpi tuotteen elinkaaren aina suunnittelusta volyymituotantoon ja ylläpitoon, Aimonen raottaa tulevaa.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.