Edelleen pääjohtajaa hakeva Ericsson kirjasi vuoden kolmannella neljänneksellä ensimmäisen tappiollisen neljänneksensä neljään vuoteen. Samalla se menetti verkkolaitteiden ykköspaikkansa kiinalaiselle Huaweille.
Ericssonin liikevaihto oli heinä-syyskuussa 51,5 miljardia kruunua, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuosi sitten yhtiö teki 3,1 miljardin kruunun verran voittoa, nyt tulos painui parisataa miljoonaa kruunua pakkasen puolelle.
Väliaikaisen pääjohtaja Jan Frykhammarin mukaan heikko markkinatilanne on jatkumassa vielä ainakin parin neljänneksen verran. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei verkkomarkkinoilla ole odotettavissa käännettä parempaa ainakaan ennen ensi vuoden loppua.
Ericssonin mukaan ongelmia on tällä hetkellä kaikkialla. Yhdysvalloissa yhtiö neuvottelee aiempaa miljardiluokan sopimusta Verizonin kanssa uusiksi ja se voi entisestään vaikeuttaa viimeisen neljänneksen lukemia.
Ericssonin vastaus ongelmiin on väen vähentäminen. Tuotanto on päättymässä kokonaan Ruotsissa ja samalla leikataan tutkimuksesta, mikä merkitsee irtisanomisia myös yhtiön Suomen tutkimusyksikössä.





















