Ruotsalainen Ericsson on hakenut uutta pääjohtajaa syksyn ajan sen jälkeen, kun Per Vestberg sai potkut heinäkuun lopulla. Nyt johtokunta on nimittänyt uudeksi pääjohtajaksi Börje Ekholmin. Hän tulee tehtääväänsä Ericssonin pääomistajiin kuuluvan Investorin divisioonan vetäjän paikalta.
Ekholm saa ohjattavakseen kriisiyrityksen. Ericsson on juuri menettänyt asemansa verkkolaitteiden ykkösyrityksenä kiinalaiselle Huaweille. Yhtiö teki juuri pitkään aikaan ensimmäisen tappiollisen tuloksensa ja on jo päättänyt massiivisista irtisanomista Ruotsissa.
Ericssonin tiedotteessa Ekholmin osaamista tietoliikennealalta kiitetään ja hän itse kuvaa uutta tehtäväänsä innostavaksi, mutta olisi mielenkiintoista tietää enemmän ruotsalaisten pääjohtajahaun prosessista enemmän. Käynnissä olleessa haussa ei ole liikkunut juurikaan huhuja isoista ulkomaisista nimistä. Se voi tarkoittaa kahta asiaa: joko Ericssonin johtoon on haluttu nimenomaan ruotsalainen tai sitten kukaan ulkomainen huippunimi ei ole halunnut astua Vestbergin paikalle.
Ekholm aloittaa Ericssonin pääjohtajana tammikuun 16. päivänä. Hän jatkaa myös yhtiön johtokunnassa.






















