Intel ilmoitti kesällä 2015 ostavansa FPGA-valmistaja Alteran, mutta silti on vaikea tottua siihen, että prosessorijätti julkaisee ohjelmoitavia porttimatriisipiirejä. Nyt on lanseerattu Cyclone 10 -piiriperhe, joka on tarkoitettu erityisesti konenäkö- ja videosovelluksiin.
Cyclone 10 -perheessä on alkuvaiheessa kaksi versiota. GX-versio tukee nopeita 10 gigabitin linkkejä. DSP-laskentateho on edellisestä Cyclone-polvesta kasvanut kaksinkertaiseksi, ja Intel ilmoittaa suorituskyvyksi 134 gigaflopsia eli miljardia liukulukuoperaatiota sekunnissa.
Tämäntyyppinen suorituskyky on omiaan esimerkiksi konenäön ja teollisen ohjauksen sovelluksissa. Robotteja uudella FPGA-piirillä ohjataan siis sutjakkaasti ja tarkasti.
Toinen uutuus on Cyclone 10 LP. Kyse on ”kustannusoptimoidumpi” eli edullisempi versio, joten suorituskykvystä on tingitty. Piiri käy Intelin mukaan alle 75 tuhannen logiikkaelementin järjestelmiin. Tyypillinen sovellus voisi olla vaikka auton takakameran videokuvan prosessointi.
Piirit tulevat tarjolle vuoden toisella neljänneksellä. Samalla Intel tuo uuden version piirien suunnittelun Quartus-ohjelmistosta.






















