Vantaalla toimiva entinen VTI Technologies eli nykyään Murata Manufacturing on pitänyt hyvin paikkansa MEMS-komponenttien markkinoilla. Viime vuonna tutkimuslaitos Yole Developpement rankkasi yrityksen sijalle 17. Liikevaihto säilyi ennallaan noin 215 miljoonassa dollarissa.
Tutkimuslaitoksen mukaan MEMS-komponentteja myydään tänä vuonna 13,2 miljardilla dollarilla. Vuonna 2022 summa on kasvamassa 22,5 miljardiin, Yole arvioi. Kasvu perustuu MEMS-tekniikan laajentumiseen uusille sovellusalueille.
Viime vuoden rankinglista kuvaa hyvin MEMS-piirien kehitystä. Bosch Sensortech säilytti ykköspaikkansa lähes 1,2 miljardin dollarin liikevaihdolla, mutta Broadcom nousi jo toiseksi suurimmaksi ohittaen Texas Instrumentsin ja STMicroelectronicsin.
MEMS-markkinoilla pystyy nostamaan asemiaan, mikäli onnistuu kaappaamaan hyvinkin pienen alueen tuotannon itselleen. TI teki näin aiemmin televisioiden DLP-mikropeileillään, viime vuonna Broadcomin kasvu perustui sen MEMS-pohjaisten RF-komponenttien myynnin kasvuun.
MEMS-markkina on hyvin fragmentoitunut. Moni pienempi peluri pystyy löytämään oman alueensa, jolla pärjätä. Esimerkiksi Muratan valmistusprosessia ja tuotteiden laatua arvostetaan maailmalla suuresti.
Kuvassa on Vantaalla kehitetty SCA330-piiri, joka on Muratan ensimmäinen digitaalinen, nimenomaan teollisuuskäyttöön kehitetty 3-akselinen kiihtyvyysanturi. 7,6 x 8,6 x 3,3 -millinen anturille esiteltiin syksyllä 2016 Electronica-messuilla Münchenissä.





Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.












