Apple kehittää dedikoitua tekoälyprosessori tuleviin iPhone-älypuhelimiin ja iPad-tabletteihin. Bloombergin mukaan piiri tunnetaan yhtiön sisällä nimellä Apple Neural Engine ja sen on tarkoitus huolehtia kaikista AI-toiminnoista, kuten kasvojen ja puheen tunnistuksesta.
Bloomberg muistuttaa, että Apple alkoi siirtyä tekoälyn hyödyntämiseen jo vuonna 2011 esitellessään digitaalisen Siri-avustajan. Siri on kuitenkin ohjelmistopohjainen, pilven kanssa keskusteleva sovellus. Erillinen tekoälypiiri veisi suorituskyvyn aivan uudelle tasolle.
Tällä hetkellä Applen tekoäly vie resursseja sekä laitteen sovellus- että grafiikkaprosessoreilta. Erillinen AI-piiri vapauttaisi näiden piirien kapasiteettia takaisin niiden perustoimintoihin. Räätälöity AI-piiri myös todennäköisesti laskisi tekoälyalgoritmeja paremmalla hyötysuhteella ja pienemmällä tehonkulutuksella.
Tällä hetkellä Google lienee edellä tekoälyn kehityksessä. Yhtiö on käyttänyt TPU-prosessorejaan (tensor processor unit) datakeskuksissaan jo vuosia.
Bloombergin Applen sisältä saamien tietojen mukaan tekoälypiiri tullaan integroimaan yhtiön eri laitteisiin ajan myötä. Uutistoimiston lähteen mukaan Apple on jo testannut iPhone-versiota, jonka sisällä on oma erillinen tekoälypiiri. Apple ei ole asiaa kommentoinut.





Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.












