Intel on ollut maailman suurin puolijohdeyritys aina vuodesta 1993 lähtien, jolloin se julkisti ensimmäiset Pentium-prosessorinsa. Uusimpien tilastojen mukaan Samsungin puolijohdemyynti ohitti Intelin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Huhti-kesäkuussa Samsungin liikevaihto kasvoi puolijohteissa 15,1 miljardiin dollariin. Samaan aikaan Intelin myynti oli noin 14,4 miljardia dollaria. Näin Intel ei yltänyt Texas Instrumentsin aiempaan saavutukseen eli 25 vuoden mittaiseen dominanssiin puolijohdealalla.
Vielä muutama vuosi sitten oli lähes mahdoton ajatus, että Samsung voisi ohittaa Inteliä myynnissä, niin iso ero yritysten liikevaihdoissa oli. Viime vuosina PC-myynti on kuitenkin jatkuvasti kutistunut ja samalla muistipiirejä on tarvittu markkinoille enenevällä tahdilla, mikä on kasvattanut Samsungia.
Viimeisen vuoden aikana Samsungin liikevaihto on lisäksi turvonnut muistipiirien nopeiden hintakorotuksien myötä. DRAM- ja NAND-piireistä on ollut pulaa, mikä on nostanut niiden hintoja useita kymmeniä prosentteja. Samsungin liikevaihdossa tämä on tarkoittanut useita miljardeja dollareita.
Esimerkiksi IC Insights arvioi, että Samsung säilyttää ykkösasemansa ainakin tämän vuoden ajan. PC-prosessorien myynti ei ole elpymässä ja toisaalta tuleva uusi iPhone kasvattaa taas Samsungin muistipiirien menekkiä.


Vuonna 2015 nykyään Infineoniin kuuluva Cypress Semiconductor esitteli uuden muistin sulautettuihin sovelluksiin. HyperBUS-väylää hyödyntävä muisti sai nimekseen HyperRAM. Nyt taiwanilainen Winbond on yhdessä Infineonin kanssa esitellyt kolmannen polven HyperRAM-muistit.


3D-suunnitteluohjelmistoja kehittävä Cadmatic teki viime vuonna ennätysliikevaihtonsa. 28,3 miljoonan euron liikevaihto oli 10 prosenttia koronan leimannutta edellisvuotta korkeampi. Yhtiö on kovassa kasvussa ja aikoo toimitusjohtaja Jukka Rantalan mukaan palkata tänä vuonna 100 uutta osaajaa riveihinsä.
Tietoturvayhtiö Palo Alto Networksin tutkimusyksikkö Unit 42 julkisti kattavan raportin pilvipalveluiden käytöstä ja niiden yleisimmistä heikkouksista. Tulokset ovat hälyttäviä. Analyysin mukaan suurin osa pilvi-identiteeteistä ovat asetuksiltaan aivan liian sallivia ja monet näistä antavat käyttöoikeuden asioihin, joita ei koskaan käytetä.
