Painettu elektroniikka kehittyy nyt kovaa vauhtia. Ranskalainen Isorg on yhdessä FlexEnablen kanssa kehittänyt orgaaniselle alustalla toteutetun sormenjälkianturin, joka on erittäin herkkä ja tarkka. Se aistii valoa näkyvästä lähelle infrapunaa ja erottaa kuvioita 500 pikselin resoluutiolla yhdellä tuumalla.
Muoville toteutettu sormenjälkianturi on iso hyppäys eteenpäin biometrisessä tunnistamisessa. Anturi voidaan istuttaa lähes kaikenlaisille kolmiulotteisille pinnoille.
Anturi toimii vieläpä kaksitoimisesti: se lukee sormenpään kuviot ja vertaa suonia. Tuloksena on perinteisiä antureita parempi tarkkuus ja luotettavuus. Yhtiön mukaan se vastaa esimerkiksi FBI:n vaatimaan IQS-standardiin (Image Quality Standard).
Anturin ytimessä on orgaaninen fotodiodi eli valonilmaisin, joka valmistetaan painotekniikalla. Isorg aikoo ryhtyä valmistamaan anturikalvoaan uudessa tehtaassa Ranskan Limogesissa. Kaupallisesti kannattavaksi hankkeen tekee se, että anturit valmistetaan suurelle 7,62 x 8,13 millin kokoiselle subtraatille. Kalvon on 300 mikronia paksu.
Viime vuonna painetun elektroniikan markkinat olivat kooltaan noin 3,4 miljardia euroa. Vuoteen 2021 mennessä markkinoiden arvioidaan kasvavan 5,4 miljardiin euroon.


Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.
















