Piilaaksolainen mCube on julkistanut uusimman älykkään kiihtyvyysanturinsa, joka on tarkoitettu älypuhelimiin, sekä puettaviin ja IoT-laitteisiin. MC3451-anturi tuo laitteisiin esimerkiksi nopeuden seurannan ja eleiden tunnistuksen ilman, että se rasittaa sovellusprosessoria.
mCuben MC34xx-sarjan kiihtyvyysanturit perustuvat yhtiön omaan monoliittiseen 3D-rakenteeseen. Siinä piirille on integroitu oma FIFO-osansa, jota voidaan käyttää myös logiikkatoimintoihin.
MC3451-anturin muistiin on tallennettu algoritmit, joiden avulla se kykenee mittaamaan liikkeen nopeuttaa jopa 95 prosentin tarkkuudella. Anturin sisältämä älypuhelin voi seurata liikettä puhelun aikana ja erilaisissa ympäristöissä ja liikkeessä (autossa, metrojunassa tai hississä).
mCuben mukaan nopeuden seuranta on tulossa standarditoiminnoksi älypuhelimissa ja älykelloissa. Yhtiö itse kutsuu tätä kehitystä ”liikkuvien esineiden internetiksi” eli IoMT:ksi. Nopeusmittarin lisäksi MC3451-anturi mahdollistaa esimerkiksi näytön kirkkauden säätämisen eleiden avulla.
Anturi on pakattu 2x2-milliseen LGA-koteloon. Piiri on tulossa näytteiksi vielä vuoden viimeisen neljänneksen aikana.






















