Messukeskuksessa järjestettävä Pohjoismaiden suurin teknologian ja teollisuuden messutapahtuma Teknologia 19 siirtyy pidettäväksi marraskuussa. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtumakokonaisuus järjestetään seuraavan kerran 5.-7.11.2019.
Teknologia 19 koostuu automaation, ammattielektroniikan, hydrauliikan ja pneumatiikan, koneenrakennus- ja konepajateollisuuden, robotiikan ja kunnossapidon messuista. Tapahtumakokonaisuus tarjoaa läpileikkauksen teollisuuden uusimmista teknologioista, koneista, tuotteista ja palveluista.
Tänä vuonna jättimessuilla kävi reilut 14000 vierasta. Sekä kävijä- että näytteilleasettajamäärä ovat olleet kasvussa vuosien 2015 ja 2017 tapahtumissa. Tehdyn kävijätutkimuksen mukaan 91% on tyytyväisiä tapahtumakokonaisuuteen ja tutkimukseen vastanneista 88 % aikoo osallistua myös seuraavaan tapahtumaan.
Messut siirtyvät kuukautta myöhemmäksi asiakkaiden toiveesta. Teknologi-messut on järjestetty hyvin lähellä Tampereen alihankintamessuja, mikä on monen yrityksen kannalta hankalaa. Nyt toivotaan, että myöhisempi ajankohta houkuttelee paikalle enemmän asiakkaita. Messupäivät ovat edelleen tiistaista torstaihin.






















