C-tyypin USB-liitäntä esiteltiin valmiina standardina elokuussa 2014. Tämän jälkeen liitin on yleistynyt nopeammin kuin mikään muu aiempi liitäntä. Lähivuosina niiden määrä markkinoilla kasvaa edelleen 70 prosentin vauhtia. IHS:n mukaan viime vuonna markkinoilla oli 300 miljoonaa laitetta, joissa käytettiin USBC-liitäntää. Näistä iso osa oli älypuhelimia, mutta liitäntä yleistyi myös kannettavissa tietokoneissa.
Kasvun myötä USBC:stä tulee yleisin PC- ja oheislaiteliitäntä. Toki siihen kuluu vielä aikaa. Vuonna 2021 C-tyypin USB-liittimellä varustettuja laitteita on jo lähes viisi miljardia, IHS arvioi.
USBC-liittimen ehdoton etu on se, että se tukee paitsi USB 3.1:n nopeaa datansiirtoa, myös tehonsiirtoa jopa 100 watin teholla. Lisäksi liittimen läpi voidaan siirtää alt-mode-toiminnon avulla erilaisia audio- ja videosignaaleja. Ennen pitkää USBC korvaa todennäköisesti myös esimerkiksi HDMI-liittimet.
Alt-mode-määritysten ansiosta fyysisen USBC-liitännän yli voidaan ajaa muita protokollia. Valikoima kattaa esimerkiksi Displayport-, MHL- ja Thunderbolt-liitännät mainitun HDMI:n lisäksi.
USBC on kaksipuolinen 24-nastainen liitin, jonka voi asettaa kummin päin tahansa. Liitin on kooltaan 8,4 x 2,6 milliä, joten se on muodostunut älypuhelimien de facto -liitäntästandardiksi.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















