Tietokoneisiin ympäri maailmaa työnnetään nyt päivityksiä, joilla korjataan Intelin prosessoreista viime viikolla löytyneitä Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia. Jotkut ovat varoitelleet prosessorien merkittävistä hidastumisista, mutta useimmat eivät tule huomaamaan mitään.
Esimerkiksi Microsoftin omien testien mukaan Windows 10 -koneet, jotka toimivat Intelin Skylake-, Kabylake- tai uudemmilla prosessoreilla, hidastuminen mitataan mikrosekunneissa. Käyttäjä ei tällaista hidastumista voi huomata.
Jos koneessa on vanhempi Intelin prosessori, käytännössä Haswell-kantaa tai sitä vanhempi, käyttäjä tulee huomaamaan hidastumisen. Eniten hidastuvat Microsoft Server -palvelimet, oli prosessorirauta mitä tahansa.
Microsoft kertoo tuoneensa päivitykset 41 versiolle Windows-käyttöjärjestelmään. Kaikkiaan yhtiö myy 45 eri versiota. Loput versiot paikataan nekin pikavauhtia.
Haavoittuvuudet pilasivat kyllä Intelin pääjohtajan Bruce Krzanichin (kuvassa) keynote-puheen CES-messujen alkajaisiksi Las Vegasissa maanantaina. Krzanich korosti, että koneiden hidastuminen riippuu suuresti siitä työmäärästä (workload), johon prosessori kussakin tehtävässä joutuu.
Krzanich lupasi, että Intel on korjannut ongelman 90-prosenttisesti ensi viikon aikana. Tiettävästi Googlen tutkijoiden löytämiä Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia ei ole onnistuttu hyödyntämään.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















