Italian kilpailuviranomaiset ilmoittavat tutkivansa syytöksiä, joiden mukaan Apple ja Samsung käyttävät ohjelmistopäivityksiä laitteidensa hidastamiseen. Siinä missä Apple on asian jo myöntänyt, Samsung on tiukasti kiistänyt tällaiset väitteet.
Perjantaina Samsung antoi julkilausuman, jonka mukaan yhtiö tee laitteisiinsa näiden elinkaaren aikana sellaisia ohjelmistopäivityksiä, jotka heikentävät niiden suorituskykyä.
Ei ole tiedossa, ketkä ovat esittäneet syytöksiä Samsungia kohtaan. Se tiedetään erittäin hyvin, että Note 7 -malli parin vuoden takaa oli suurissa ongelmissa akkujen ylikuumentumisen takia, mikä on vaikuttanut paitsi lämmön valvontaan Samsungin laitteissa myös ohjelmistokehitykseen akkujen funktionaalisesta testauksesta puhumattakaan.
Samsung sanoo tekevänsä yhteistyötä Italian kilpailuviranomaisten kanssa asian selvittämiseksi. Applella voi taasen olla edessään isoja oikeudenkäyntejä eri puolilla maailmaa. Kotimaassaan se on jo joutunut ison ryhmäkanteen kohteeksi paljastettuaan, että päivitys hidastaa prosessorin nopeutta, jotta laitteet eivät kaatuilisi omia aikojaan.






















