On olemassa karkeasti ajatellen kolmenlaisia prosessoreita. Perinteinen PC-prosessori on kaikille tuttu miljardien transistorien jättipiiri ja skaalan toisessa päässä ovat usein pienet, virtapihit ohjainpiirit. Alan kasvu tulee kuitenkin tällä hetkellä mobiiliprosessoreista.
Viime vuonna kaikkia mikroprosessoreja myytiin IC Insightsin mukaan 71,5 miljardilla dollarilla. Summasta 53 prosenttia oli perinteisiä PC-prosessoreja. Niiden myynti ei viime vuosina ole juuri kasvanut ja esimerkiksi vuonna 2012 PC-suorittimien osuus oli 64 prosenttia mikroprosessorien myynnistä.
Viiden vuoden aikana sulautettujen suorittimien myynti on kaksinkertaistunut 5,8 miljardista dollarista 10,4 miljardiin dollariin. Isointa kasvu on kuitenkin kännykkäprosessoreissa, joita myytiin viime vuonna 23,0 miljardilla dollarilla.

IC Insights ennustaa, että mikroprosessoreja myydään ensi vuonna 74,5 miljardilla dollarilla. X86-suorittimien osuus kakusta on ennusteen mukaan 51 prosenttia. Kännykkäsuorittimien osuus on 28 prosenttia ja tablettiprosessorien neljä prosenttia, tutkimuslaitos ennustaa.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















