Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Ruotsalainen IAR Systems tunnetaan sulautettujen sovellusten kehittäjien keskuudessa laajasti IAR Workbench -työkaluistaan. Nyt IAR on parannellut Arm-prosessorien työkaluja Linux-alustalla.
Syyskuussa käynnistynyt kansainvälinen 5G-SAFE-PLUS-projekti tähtää liikenneturvallisuuden parantamiseen. Apuna käytetään ajoneuvojen omaa teknologiaa, jonka avulla saadaan ajantasaista tietoa esimerkiksi vallitsevista keliolosuhteista ja liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista. Dataa välitetään 5G-verkon avulla.
WordPress ei nauti maineesta verkon tietoturvallisimpana sisällöntuotannon alustana. Nyt suomalainen WordPress-ylläpitäjä Seravo on löytänyt vakavan haavoittuvuuden julkaisujärjestelmän erittäin yleisestä WP File Manager -lisäosasta.
Taiwanilainen MSI järjesti eilen ensimmäisen virtuaalisen Summit-kokouksensa, kuten nykytyyliin kuuluu. Yhtiö lanseerasi uuden logon, mutta tarjosi myös uutisen esittelemällä ensimmäiset yritysluokan kannettavat tietokoneensa.
Arm tunnetaan toki kännykkäprosessoreistaan, mutta yhtiöllä on myös reaaliaikasovelluksiin räätälöity R-sarja. Nyt yhtiö on esitellyt ensimmäisen 64-bittisen R-sarjan prosessorin. Sen myötä laitteet tukevat suurempaa muistiavaruutta ja Linux-käyttöjärjestelmää.
Ruotsalainen Fingerprint Cards on esitellyt toisen polven anturin maksukorttien sormenjälkitunnistukseen. Uusi T-muotoinen anturi aistii sormenpään uurteita tarkemmin ja lukee kuvan selvästi nopeammin kuin aiemmin.
Euroopan avaruusjärjestö ESA on laukaissut 42 pientä satelliittia Vega-kantoraketin kyydissä. Laukaisu tapahtui Ranskan Guyanassa sijaitsevasta avaruuskeskuksesta ja yksi nanosatelliiteista vei avaruuteen mukanaan VTT:llä kehitetyn VISION-spektrometrin.
Hyötysuhteen kannalta kodinkoneiden pienitehoisia ohjausosia ei kannata syöttää samasta teholähteestä kuin varsinaisia teho-osia. Avuksi kannattaa ottaa pieni erillinen lisäteholähde, joka tarjoaa energiatehokkaan toiminnan myös laitteen ollessa valmiustilassa. Korkean integraatioasteen hakkuripiiri on valinta, joka säästää myös piirilevyalaa ja materiaalikuluja.
Vastamelukuulokkeet eli ympäröivän melun suodattaminen on yksi halutuimpia ominaisuuksia, kun kuluttajat valitsevat korvanappejaan musiikin kuunteluun. Qualcomm vastaa nyt haasteeseen uudella adaptiivisella kohinanvaimennuksen tekniikallaan.
Kuka pääsee tänä vuonna nostamaan Stanley Cup -pokaalin? Suomalainen tekoälyjärjestelmä ennustaa, että Stanley Cupin voittaa Tampa Bay Lightning – ja ennusteen ensimmäinen osa on jo toteutunut. Kolmen suomalaispelaajan Dallas Starsille jää tekoälyn mukaan kuitenkin yllätyksen mahdollisuus.
Saksalainen congatec on julkistanut ensimmäiset Intelin uuteen Tiger Lake -prosessoriin perustuvat korttitietokoneet. Tarjolla tuli sekä uuden sukupolven COM Express -kortti että ensimmäinen uuteen, kaikkien aikojen suorituskykyisimpään korttiformaattiin perustuva COM-HPC -kortti.
Qualcomm julkisti tänään Berliinin virtuaalisilla IFA-messuilla uuden Snapdragon 8cx Gen 2 -alustan, joka on yhtiön toistaiseksi kehittynein ja tehokkain laitealusta. Se tuo 5G-yhteydet ja usean päivän akunkeston Windows-koneisiin.
VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasaran johdolla on laadittu lista tulevaisuuden aloista, joilla suomalaiset voisivat löytää kestävää kasvua. Eilen VTT järjesti aiheesta paneelikeskustelun, jossa asiantuntijat miettivät kasvun mahdollisuuksia. Suomalaiseen insinööritaitoon luotetaan, kunhan valtio ja poliitikot ymmärtäisivät oman roolinsa.
Pari viime vuotta ovat olleet Intelille vaikeita. Yhtiö on jäänyt jälkeen prosessien kehityksessä ja AMD on onnistunut kaappaamaan lisää markkinaosuuksia. Nyt yhtiö iskee kuitenkin takaisin uusilla 11. sukupolven Core-prosessoreillaan.
Välillä esiin tulee tapauksia, jotka saavat ihmettelemään suurtenkin yritysten suhtautumista tietoturvaongelmiin. Forbes-talouslehti raportoi nyt sellaisesta. Microsoft tiesi Windows 10 -bugista kahden vuoden ajan, mutta jätti sen korvaamatta.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.