Autoteollisuus on siirtymässä yhteen Ethernet-pohjaiseen selkärankaan. Tämä muutos mahdollistaa ajoneuvojen jakamisen "vyöhykkeisiin", joista kukin voi kommunikoida tehokkaasti keskitetyssä laskentaympäristössä IP-pohjaisen ja yleisesti käytössä olevan Ethernet-verkon kautta.
Markkinoille ei oikeastaan olisi tarvetta enää yhteen uuteen IoT-verkkotekniikkaan, mutta sellaisia kuitenkin putkahtelee esiin tasaisesti. Amerikkalaisen Ingenun kehittämä RPMA-tekniikka kuitenkin vakuuttaa ominaisuuksillaan.
Applen eilen julkistetut iPhone 7 -mallit ovat vallanneet otsikot eri puolilla. Koko ei muutu, audioliitäntä katosi, suurempi Pus-malli sai kaksi kameraa ja muistin määrä on noussut parhaimmillaan 256 gigatavuun. Uutuuden paras osa löytyy kuitenkin puhelimen piirikortilta.
Dellistä tuli eilen virallisesti maailman suurin yksityinen yritys. EMC:n ostaminen 63 miljardin dollarin jättikaupassa tuntuu valtavalta päätökseltä, mutta pääjohtaja Michael Dellin mukaan vaihtoehtoja ei ollut. - Tässä bisneksessä joko muutut tai kuolet, Dell kuvasi dramaattisesti.
Tukiasemia ei ehkä myydä tällähetkellä entiseen tahtiin, mutta antenneja niiin tarvitaan koko ajan lisää. EJL Wireless Research kertoo, että makrotukiasemien antenneja myytiin viime vuonna 3,5 miljardilla dollarilla.
Canatu on Helsingin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2008 irrotettu yritys, joka perustettiin kaupallistamaan nanonuppuihin perustuvia johtavia kalvoja. Nyt Canatu on saanut 22 miljoonan euron rahoituksen, jolla yrityksen työntekijämäärä kaksinkertaistuu.
Flash-pohjainen SSD-kiintolevy korvaa nopeasti vanhoja mekaanisia levyjä kannettavissa tietokoneissa. DramExchange-tutkimuslaitoksen mukaan SSD-levyjen osuus nousee uusista läppäreistä jo 50 prosenttiin vuonna 2018.
FPGA-piireistäänkin tunnettu Microsemi on esitellyt uuden protokollan nopeiden sarjaväylien toteuttamiseen FPGA- ja järjestelmäpiireillään. Uusi protokolla on saanut nimen LiteFast.
Markkinointiyritys Grano palkkaa Suomessa 15 uutta työntekijää digitaalisiin liiketoimintoihin. Haussa on suunnittelijoita, kehittäjiä ja projektipäälliköitä. Tarve selittyy graafisen alan murroksella kohti digitaalisuutta.
Flash on katoamassa kaikilta selaimilta pikku hiljaa, joten Adoben ilmoitus ryhtyä päivittämään linuxin flash-rajapintoja säännöllisesti on pieni yllätys. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea tietoturvasta.
Suomen ABB on kehittänyt uuden entistä energiatehokkaamman sähköisen Azipod-ruoripotkurijärjestelmän. Uusi Azipod XL lisää alusten polttoainetehokkuutta jopa 10 prosentilla verrattuna nykyiseen Azipod-järjestelmään.
Komponenttien jakeluyritys Arrow Electronics ja joukkorahoitusalusta Indiegogo tarjoavat yhteistyössä uuden konseptin, joka mahdollistaa uusien teknologioiden pääsyn markkinoille. Konseptin myötä myös suomalaisille teknologia-alan yrityksille tarjoutuu tilaisuus hakea Arrow’n sertifiointia innovaatiolleen ja sen myötä kilpailla lisärahoituksesta.
Ranskalainen Sequans kertoo esittelevänsä ensi viikolla Las Vegasin CTIA-messuilla maailman ensimmäistä LTE-verkossa toimivaa IoT-modeemia livenä kaupalliseen tukiasemaan kytkettynä. Sequans näyttää näin voittavan kilpajuoksun kännykkäverkossa toimivaan esineiden internetiin.
Apple julkistaa myöhemmin tänään uuden iPhone 7 -puhelimensa, jonka hintalapusta ennakoidaan erittäin raskasta. Honor 8 on Huawein uusimmilla herkuilla varustettu samankokoisella näytöllä, joten on mielenkiintoista katsoa, mitä on tarjolla puolta halvemmalla.
Vanha, tuttu ja turvallinen GSM on edelleen selvästi käytetyin verkkotekniikka koneiden välisiin yhteyksiin maailmassa. Ovumin mukaan tilanne jatkuu nykyisellään vielä viiden vuoden ajan. Sitten ykköspaikan ottaa LTE.
Helsingin yliopisto on rankattu sijalle 91 QS World University Ranking -yliopistovertailussa, joka julkistettiin tänään. Aalto-yliopisto oli tänä vuonna sijalla 133, kun vuosi sitten sijoitus oli 139.
Lämpöpumpusta on tullut ensisijainen valinta vähähiiliseen lämmitykseen ja ilmastointiin. Korkean hyötysuhteensa ansiosta se tarjoaa huomattavasti tehokkaamman lämpötilansäädön kotiin ja toimistoon kuin perinteiset järjestelmät, kuten kaasukattilat. Sen tehokkain käyttö edellyttää kuitenkin optimointia.
Puolijohdealan markkinoita seuraavan SourceAbilityn mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin uusimmat tariffisuunnitelmat voivat aiheuttaa merkittäviä häiriöitä globaalissa puolijohdetoimitusketjussa. Trumpin hallinto on ehdottanut 25 prosentin tai korkeampia tulleja useille avaintuotteille, mukaan lukien puolijohteet, mikä on herättänyt huolta alan yrityksissä ja talousasiantuntijoissa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.