Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Koronapandemian aikana moni puolijohdetalo on kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja COVID-19-torjuntaan omien vahvuuksiensa pohjalta. On 3D-tulostettu kasvomakseja, kehitetty nopeasti teholähteitä hengityskoneille ja koodattu erilaisia sovelluksia. Dialog Semiconductor näyttää, että myös Bluetooth-piireillä voidaan auttaa koronatoimissa.
Microsoft ilmoitti eilen ostaneensa verkkojen virtualisointiin erikoistuneen Metaswitch Networksin. Kun kauppa yhdistetään maaliskuiseen Affirmed Networks -ostokseen, Microsoftin suunnitelmat käyvät ilmiselviksi.
Itävallan tiede- ja teknologiainstituutin tutkijat ovat onnistuneet kehittämään laitteen, jota he nimittävät kvanttitutkaksi. Keksinnöllä voi olla suuria vaikutuksia erityisesti lyhyen kantaman kuvantamisessa esimerkiksi lääketieteessä.
Nokia kertoo yltäneensä maailman tähän asti nopeimpaan 5G-datayhteyteen Dallasissa, Texasissa. Testissä käytössä oli peräti 800 megahertsiä taajuuksia sekä 5G- että LTE-alueelta. Uusi nopeusennätys kirjataan lukemin 4,7 gigabittiä sekunnissa.
Check Point Softwaren mukaan peräti 27 prosenttia yrityksistä maailmanlaajuisesti on kärsinyt hyökkäyksistä mobiililaitteisiinsa. Kännyköistä tekee yrityksen kannalta erityisen riskaabeleita se, että tarvitaan vain yksi heikosti suojattu laite yrityksen verkkoon murtautumiseen.
Flash-piirejä on kahdenlaisia. NAND-piirejä käytetään datan massatallennukseen erityisesti kuluttajalaitteissa. NOR-muistilta luetaan tyypillisesti sovelluskoodia ja nyt näissä piireissä on uusi markkinajohtaja, taiwanilainen Winbond.
Huawein vuosittaisen analyytikkotapahtuman kylkeen on liitetty erittäin vankka tekninen ohjelma, jossa sekä kiinalaistutkijat että Huawein omat kehittäjät kertovat tulevaisuuden näkemyksiään. Ja ne ovat hurjia. Vuonna 2030 meillä jokaisella pitäisi olla käytössä terabitin yhteys globaaliin verkkoon.
FITech-verkostoyliopisto julkaisee maksuttoman verkkokurssikokonaisuuden, joka avaa jokapäiväisten ohjelmistojen ja sovellusten toimintaperiaatteita sekä merkitystä yhteiskunnan toiminnan kannalta. FITech 101: Digi & Data -kokonaisuuden tarjoaa Aalto-yliopisto, ja sen ensimmäiset kolme kurssia käynnistyvät toukokuussa.
Tamperelainen automaatioalan yritys JTA Connection Oy ja varsinaissuomalainen materiaalinkäsittelyn projektitoimittaja AMH-Systems ovat sopineet liiketoimintojensa yhdistämisestä. Yhdistymisen myötä AMH-Systems siirtyy JTA Connectionin tytäryhtiöksi ja JTA kasvaa samalla liikevaihdoltaan noin 20 miljoonan euron taloksi.
Yhdysvaltain hallinto on noin vuoden ajan pyrkinyt estämään Huawein toiminnan maan 5G-markkinoilla. Viime perjantain maan kauppaministeriö otti vielä astetta kovemmat keinot käyttöönsä. Huawei vastasi uusiin määräyksiin tiukasti yhtiön vuosittaisessa analyytikkotapaamisessa.
Amerikkalainen Salesforce tunnetaan tekoälyä hyödyntävistä asiakkuuksien ja myynnin hallintatyökaluistaan, mutta samoja ratkaisuja voidaan käyttää monilla muillakin alueilla. Kuten hallitussa työhön paluussa koronaepidemian hellittäessä, sanoo yhtiön Suomen maajohtaja Sami Lampinen.
Joskus vakioluetteloista ei löydy omaan suunnitteluun sopivaa kaapelia liittimineen. Onneksi Mouser Electronics antaa nyt yhdessä liitinvalmistaja Molexin kanssa suunnitella oman kaapelin liittimineen verkossa. Työkalulle on annettu nimeksi Custom Cable Creator.
Kaikki PC-tekniikat tulevat joskus tiensä päähän. Seuraavaksi näin on käymässä vuonna 2006 esitellylle näyttöliitännälle eli Displayportille. Tulevaisuudessa protokolla säilyy, mutta näyttöjen ainoaksi fyysiseksi liitännäksi jää C-tyypin USB.
Korealaisoperaattori SK Telecom ilmoittaa, että se tuo alkavalla viikolla tilaajilleen mahdollisuuden vaihtaa maailman ensimmäiseen puhelimeen, jossa käytetään kvanttisalausta. Laite on nimeltään Galaxy A Quantum ja se on toteutettu yhteistyössä Samsungin ja ID Quantiquen kanssa.
Huawei kertoi aloittavansa tänään Suomessa tähän asti tehokkaimman kannettavan tietokoneensa ennakkomyynnin. MateBook X Pro sisältää monia uusia innovaatioita, mutta osoittaa samalla, miten vaikeaa vuosikymmeniä vanhaa laitekategoriaa on uudistaa.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.