Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Englantilaisen Sunday Times -lehden mukaan kiinalaisen Huawein verkkolaitteet tullaan sittenkin hyväksymään osana brittien 5G-verkkojen laiteratkaisuja. Kyse on kuitenkin ns. ei-kriittisistä verkon osista.
Nokian kolmannen neljänneksen tulosjulkistus viime viikolla aiheutti yhden sen historian pahimmista kurssiromahduksista. Nyt IHS-tutkimuslaitos kertoo, että 5G vetää puolijohdemarkkinat uuteen kasvuun ensi vuonna. Kysymys kuuluukin, onko Nokia valmis hyödyntämään tulevaa kasvua?
DNA ilmoitti tänään päätöksestään sulkea VHF-taajuuksia käyttävän antenniverkkonsa ensi vuoden heinäkuussa. Samalla operaattori luopuu antenniverkon toimiluvistaan.
Infrapunakameroita käytetään laajasti valvontasovelluksissa, biometrisessä tunnistuksessa, konenäössä ja teollisuuden automaatiosovelluksissa, mutta niiden valmistus on ollut tähän asti kallis prosessi. Belgialainen mikroelektroniikan tutkimuslaitos IMEC on kehittänyt uuden kennon, joka on tarkempi ja edullisempi. Edullisemmat IR-kennot mahdollistavat esimerkiksi lisätyn todellisuuden tuomiseen älypuhelimiin entistä edullisemmin.
PathWave on mittaustalo Keysightin ratkaisu suunnittelu-, simulointi- ja testidatan saumattomaan liikkumiseen eri työkalujen välillä. Vuosi sitten esitellystä alustasta on nyt esitelty päivitetty versio.
Massamuisteissa on viime aikoina otettu isoja askelia eteenpäin: SSD-levyt, PCIe 4.0 -väylä sekä NVMe-protokolla ovat nostaneet tallennusvauhdit jopa 5 gigatavuun sekunnissa. Micronin uusimman levyn rinnalla ne kaikki ovat naurettavan hitaita.
Samsung on esitellyt seuraavan polven älypuhelinpiirinsä. Kyse on erittäin tehokkaista prosessoreista, joihin Samsungin tulevat huippumallit kuten Galaxy S11 perustuvat. Piirien kehityksessä se on kuitenkin jäänyt jälkeen Huaweista.
Aurinkokennojen kehitys jatkuu edelleen, vaikka hyötysuhteessa ollaan jo lähellä teoreettista rajaa. Nyt Tukholman kuninkaallisessa korkeakoulussa on kehitetty mikrolinssirakenne, joka parantaa kennon hyötysuhdetta jopa 20-25 prosenttia.
Xilinx tunnetaan ohjelmoitavien FPGA-piirien suurimpana valmistajana. Nyt yhtiö on liittynyt niiden tulosvaroittajien joukkoon, joiden liikevaihto putoaa Huawein kadottua asiakkaiden joukosta. Xilinxille Huawei oli suurin yksittäinen asiakas.
Huawei ja sen kyberturvallisuudesta vastaava Mika Lauhde on jo pidemmän aikaa ollut myrskyn silmässä. Huawein kanta on koko ajan ollut sama: se ei ole koskaan luovuttanut mitään dataa Kiinan hallitukselle eikä siltä ole tätä edes pyydetty. Lauhde muistuttaa myös, että jokaisessa verkkolaitteessa on aina takaovi.
Google on nyt julkaissut tutkimuspaperin Sycamore-prosessorinsa kyvyistä tehdä kvanttilaskelmia. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä NASA:n ja Oak Ridge National Laboratoryn kanssa. - Kvanttiylivallan saavuttaminen tarkoittaa, että olemme kyenneet tekemään yhden asian nopeammin, mutta emme kaikkea mahdollista nopeammin, kommentoi Eleanor Rieffel, yksi tutkimusraportin kirjoittajista.
Huawei tunnetaan ennen kaikkea älypuhelimistaan ja tukiasemista, mutta kymmenesosa sen yli sadan miljardin dollarin liiketoiminnasta muodostuu yritysverkkojen ratkaisuista. Suomessa Huawei haluaa kaapata viidenneksen näistä markkinoista. Yritysverkkojen maajohtaja Mika Aarnikka antaa tavoitteen toteuttamiseen aikaa kolme vuotta.
Nokia kertoi tänään vuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa. Luvut eivät suuresti yllättäneet, mutta yhtiön antama varoitus ensi vuotta koskien sai osakkeen syöksyyn. Osake on halventunut yli 20 prosenttia eli Nokian arvosta on sulanut tänään miljardeja euroja.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt yhden uuden tavan parantaa superkondensaattoreita luomalla uuden luokan pinta-aktiivisia ionisia nesteitä (SAIL). Nämä aineet ovat parempia elektrolyyttejä kuin nykyiset materiaalit. Ne voivat koota itsensä kerrosmaisiksi kaksikerroksisiksi rakenteiksi elektrodipinnoilla, jolloin ne tarjoavat paremman energian varastoinnin suorituskyvyn.
ON Semiconductor on suurin autojen ADAS-järjestelmien kameroiden toimittaja. Yhtiön autoelektroniikan liiketoiminnan kehityksestä vastaava Joseph Notaro kertoo, että ensimmäiset ilman peilejä myytävät autot ilmestyvät maanteille joissakin maissa kolmen vuoden kuluttua.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.