Neljännen polven eli LTE-verkkojen laitetoimitukset kasvattivat tukiasemalaitteiden markkina viime vuonna uuteen ennätykseen. EJL Wireless -tutkimuslaitkoksen mukaan kiinalainen Huawei oli laitetoimittajien ykkönen.
Tutkimuslaitoksen mukaan LTE-tukiasemien toimitukset kasvoivat viime vuonna 280 prosenttia vuoden 2012 luvuista. Aikajakoisen LTE:n eli TDD-LTE:n osuus markkinoista oli 28 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 16 prosenttia.
Luvussa näkyvät Kiinan suurten operaattoreiden jättimäiset investoinnit 4G-verkkohinsa. Se selittää myös Huawein vahvaa asema laitetoimittajien keskuuudessa. Taajuusjakoisissa (FDD) verkoissa Ericsson oli edelleen ykkönen.
EJL Wireless ennustaa, että tänä vuonna tukiasemien toimitusmäärät putoavat 17 prosenttia. FDD-verkkojen laitetoimitukset pienenevät 13 prosentta, mutta TDD-verkkojen kasvavat 25 prosenttia. Laitetoimittajien kannalta tämä tarkoittaa, että kasvaakseen niiden pitää päästä kiinnin isojen kiinalaisoperaattorien hankkeisiin.
Markkina on selväti nyt siirtynyt 4G-aikaan. EJL Wirelessin mukaan 3G-tukiasemien (WCDMA ja HSPA) toimitukset kutistuvat tänä vuonna 26 prosenttia. Tämä oli ainoa segmentti, jossa Ericsson oli myynnissä HUawein edellä viime vuonna, tutkimuslaitos kertoo.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.