Nokia kertoi tällä viikolla tärkeästä voitosta, kun BT valitsi yhtiön 5G-verkkoej tukiasematoimittajaksi. Käytännössä Nokia peri Huawein paikan. Nyt samanlaisia mahdollisuuksia on aukeamassa Saksassa, raportoi Reuters.
Uutistoimiston mukaan Saksan hallitus on saamassa marraskuussa valmiiksi lait, joissa määritetään 5G-operaattorien laitetoimittajille ehtoja. Laissa Huaweita ei mainita nimeltä, että Reutersin lähteiden mukaan lopputulos tulee olemaan sama kuin Englannissa.
Saksalaiset operaattorit Deutsche Telekom, Vodafone Germany ja Telefonica Deutschland ovat isoja HUawein asiakkaita. Huawein verkkolaitteiden kieltäminen aiheuttaisi niille merkittviä kustannuksia, mutta samalla heikentäisi merkittävästi Huawein asemaa Euroopan markkinoilla.
Saksassa hallitus on pian kahden vuoden ajan laatinut sääntöjä 5G-verkkojen core- ja radio-osien toimittajille. Saksassa ei ole taivuttu amerikkalaisten vaatimuksiin kieltää Huawein laitteiden käyttö kokonaan, mutta tulevat määräykset rajoittavat kiinalaisvalmistajan laitteiden käyttöä merkittävästi.
Deutsche Telekom kertoi jo heinäkuussa vähentäneensä Huawein laitteiden käyttöä verkoissaan jo vuodesta 2017 alkaen. Esimerkiksi 5G-verkkojen tukiasemasopimuksen operaattori solmi Ericssonin kanssa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.