Nvidia ilmoitti pari viikkoa sitten ostavansa alun perin englantilaisen prosessoreja kehittävän Arm:n liiketoiminnan jättimäisessä 40 miljardin kaupassa. Nyt Kiinasta kantautuu uutisia, joiden mukaan maan viranomaiset eivät olisi hyväksymässä kauppaa.
Monissa raporteissa on siteerattu arvioita, joiden mukaan Kiinan kauppaministeriö ei tule hyväksymään Arm:n myymistä Nvidialle. Mikäli Arm-arkkitehtuuri olisi amerikkalaisomistuksessa, kiinalaisyritykset eivät enää haluaisi käyttää Arm-arkkitehtuuria.
Virallisesti Kiinan peruste kaupan hylkäämiselle olisi toki toinen. Kaupan arvioidaan luovan markkinoille yrityksen, jolla olisi liian dominoiva asema kulutuselektroniikan ja sulautettujen laitteiden markkinoiden prosessoreissa.
Samaan aikaan Arm-arkkitehtuurille on kasvamassa voimakas, avoimeen lähdekoodiin perustuva vaihtoehto. Viimeksi eilen japanilainen Renesas, joka on kolmanneksi suurin mikro-ohjainten toimittaja maailmassa, kertoi tuovansa ensi vuonna markkinoille ensimmäiset RISC-V-pohjaiset piirinsä.
RISC-V on alun perin Berkeleyn yliopistossa kehitetty avoin RISC-käskykanta ja -arkkitehtuuri. Käskykannan kehitystä johtava RISC-V Foundation on jo muuttanut Sveitsiin. Analyytikoiden mukaan säätiö pakeni Donald Trumpin hallintoa, eikä se halua joutua tilanteeseen, jossa se joutuisi rajoittamaan avoimen prosessorin käyttöä esimerkiksi USA:n kauppapoliittisista syistä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.