Nokia on julkaissut laajan kansainvälisen tutkimuksen koskien yritysten 5G-valmiuksia. Tutkimuksen mukaan 5G-teknologiaa hyödyntävillä teollisuudenaloilla on potentiaalia kasvattaa globaalia bruttokansantuotetta kahdeksalla biljoonalla dollarilla vuoteen 2030 mennessä.
Kahdeksalla avainmarkkinalla toteutetun Nokia 5G Business Readiness -raportin mukaan 5G-teknologiaa hyödyntävillä aloilla on valtava potentiaali globaalin talouden rakentajina. Vaikka yritysten investoinnit 5G:hen ovat kansainvälisesti vahvassa kasvussa, niin 5G:n täydestä potentiaalista on monissa yrityksissä hyödynnetty vasta murto-osa.
Raportin mukaan koronapandemia tulee kasvattamaan 5G:n arvonluontimahdollisuuksia ja nopeuttamaan digitalisaatiota erityisesti digitalisaation jälkijunassa tulevilla toimialoilla.
Koronan seurauksena yli kolmannes (36 %) yrityksistä Suomessa on vauhdittanut digitaalisia panostuksiaan. Koronapandemia on auttanut kolmannesta suomalaisyrityksiä selkiyttämään 5G-strategiakarttojaan. 40 % vastaajista tunnistaa koronapandemian vaikutusten näkyvän kasvaneina kustannuksina teknologiainvestointeihin.
Tutkimustulokset näyttävät myös selvän yhteyden 5G-käyttöönoton ja liiketoiminnan suorituskyvyn välillä. Vain yritykset, jotka ovat edelläkävijöitä 5G:n käyttöönotossa pystyivät ylläpitämään tai lisäämään asiakkaidensa sitoutumista pandemian aikana sekä kasvattamaan tuottavuuttaan sen jälkeen.
Vajaa kolmannes (29 %) suomalaisyrityksistä tulee investoimaan 5G:hen seuraavan vuoden sisällä. 5G-teknologiaan panostavat yritykset uskovat investointien auttavan heitä erityisesti tehokkuuden kasvattamisessa. Neljännes suomalaisyrityksistä pelkää menettävänsä kilpailuetuaan elleivät he investoi 5G:hen seuraavan kolmen vuoden aikana.
Suomalaisyritysten innokkuus 5G-investointeihin on linjassa muun Euroopan kanssa, mutta erot Yhdysvaltoihin ovat selkeät: Yhdysvalloissa jo 45 prosenttia yrityksistä arvioi tekevänsä 5G-investointeja seuraavan vuoden sisällä.
Tutkimukseen voi tutustua täällä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.