On turha enää spekuloida sillä, johtivatko virheet yrityksen johdossa siihen, että matkapuhelinten liiketoiminta romahti. Nyt uuden Nokian aloittaessa on syytä huomata, että tappiollisesta kännykkätoiminnasta päästiin eroon juuri oikeaan aikaan.
Ensimmäisen vuosineljänneksen luvut kertovat tästä selvää kieltään. Viimeisen vuoden aikana Nokian kännykkäpuolen liikevaihdosta on sulanut 73 prosenttia. 1,9 miljardin euron liikevaihto oli jo selvästi vanhan verkkopuolen myyntiä pienempi.
Kännykkäpuoli myös teki alkuvuonna yli 300 miljoonaa euroa tappiota. Samaan aikaan uuden Nokian osat ovat terveitä. Niiden kaikkien tulos merkattiin vihreällä värillä.
Lumia-myynnin tarkkoja lukuja Nokia ei enää kertonut, mutta ne ovat kutistumaan päin. Käytännössä Microsoft osti siis reilulla viidellä miljardilla eurolla kutistuvan, tappiollisen liiketoiminnan. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka kauan ohjelmistojätti jaksaa pumpata rahaa toimintaan, jolle kovinkaan moni ei povaa menestystä.