
Yksityisten yritysten ja julkishallinnon toimijoiden tietoturva-aukkoja tutkiva Second Nature Security Oy laajentaa toimintansa Ouluun. Yhtiö avaa kaupunkiin toimipisteen ja palkkaa sinne uusia työntekijöitä.
Second Nature Security tekee vuosittain lukuisten koti- ja ulkomaisten yritysten tilaamina hallittuja hakkerointeja niiden omiin verkkopalveluihin ja tietojärjestelmiin. - Oulussa on runsaasti tietoturvaosaamista ja aktiivista toimintaa tietoturvan saralla. On siis luonnollista, että meidän kaltainen tietoturva-asiantuntijuuteen ja hakkerointiin keskittyvä yhtiö laajentuu juuri Ouluun, toteaa toimitusjohtaja Mika Holmberg.
Second Nature Security Oy:llä on asiakkaita ympäri Suomen, ja Ouluun laajentumisen myötä yhtiö pystyy palvelemaan heitä entistäkin paremmin paikallisesti niin Oulussa kuin muualla pohjoisemmassa Suomessa.
- Olemme juuri aloittaneet usean uuden työntekijän rekrytoinnin Oulusta ja sen lähiseuduilta. Erityisesti katseemme kohdistuu henkilöihin, jotka hallitsevat niin kutsuttua valkohattuhakkerointia, tietoturvan johtamista tai tietoturva-arkkitehtuuria, Holmberg kertoo.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.