Euroopan automarkkinoilla nähtiin huhtikuussa merkittävä käänne. Vaikka komponenttipula on pitänyt polttomoottoriautojen myyntiluvut laskussa jo pidemmän aikaa, sähköautojen myynti on ollut jatkuvassa nousussa. Ei ole enää, kertoo JATO Dynamics.
Huhtikuussa Euroopassa rekisteröitiin 821 000 uutta henkilöautoa. Määrä on 20 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Ladattavien autojen myynti laski huhtikuussa 1,4 prosenttia. Syksi JATO nimeää puolijohdepulan yhdistettynä inflaatiokriisiin ja geopoliittiseen tilanteeseen Venäjän ja Ukrainan välillä.
Tutkimuslaitoksen mukaan korona pandemia pysäytti autojen myynnin useiden kuukausien ajaksi, mutta sirupulan vaikutuksesta markkinoilla näyttää tulevan vieläkin pidempi. Vuositasolla myynti on nyt laskenut 13 prosenttia. Yhtä alhaalla autokauppa oli viimeksi vuonna 1991.
Ladattavia autoja myytiin huhtikuussa 154 219 kappaletta. Täyssähköisiä niistä oli 83 000 kappaletta.
Sähköautojen valmistajista VW-konsernin tuotanto oli suurissa ongelmissa volyymin kutistuttua 37 prosenttia. VW on silti suurin sähköautojen valmistaja Euroopassa 18,2 prosentin markkinaosuudella. Stellantiksen osuus oli 19,1 prosenttia ja Teslan lähes 15 prosenttia.