Ydinjäte eli reaktoreissa käytettävät grafiittisauvat ovat iso ongelma, koska radioaktiivisuuden katoaminen kestää tuhansia vuosia. Nyt grafiittisauvoista voi syntyä myös paristoja, jotka kestävät tuhansia vuosia. Tällaisen pariston prototyyppi on esitelty Bristolin yliopistossa.
Karkeasti kuvailtuna tutkijoiden proto on gammasäteilyä energiaksi muuntava laite. Säteilyn muuttaminen energiaksi ei sinänsä ole mullistavaa, sitähän tehdään aurinkokennoillakin. Tutkijoiden mukaan kyse on samasta periaatteesta. Erona on, että energiaksi muutetaan näkyvän valon ulkopuolella olevia fotoneja.
Radioaktiivinen materiaali eli gammaisotoopit ei ole mikään helppo ratkaisu paristoksi. Helpointa niitä olisikin käyttää paikoissa, joissa tarvitaan energiaratkaisuja, joita ei tarvitse ylläpitää. Tutkijoiden mukaan tällainen olisi esimerkiksi ydinjätteen loppusijoituspaikan olosuhteiden tilaa monitoroivat anturit.
Bristolin yliopiston Cabot-instituutin tutkijat valmistivat polypiirakenteeseen perustuvan timanttipariston menetelmällä, jota käytetään keinotekoisten timanttien valmistamiseen. Radioaktiivinen energian ”lähde” on Hiili-14, jota löytyy loputtomasti ydinreaktoreiden käytöstä poistuneista polttoainesauvoista.
Valmistetut timantit toimivat sekä säteilyn lähteinä että puolijohteina. Tällä hetkellä ongelma on se, että yksi gramma Hiili-14-isotopoppia tuottaa 15 Joulea energiaa päivässä. AA-paristo tuottaa 700 Joulea grammaa kohti, mutta jatkuvassa käytössä AA-pariston energia kuluisi loppuun vuorokaudessa.
Timanttiparisto sen sijaan generoisi energiaa käytännössä loputtomasti. Tutkijoiden mukaan tuotettu energia puoliintuisi 5730 vuodessa. Tällä hetkellä tutkijat kehittävät timanttipariston energiantuottoa suuremmaksi. Tavoitteena on jo ensi vuoden lopulla tuoda markkinoille radioaktiivinen timanttiparisto, joka toimisi esimerkiksi sydämentahdistimen ikuisena virranlähteenä.
Tutkijoiden kehittämä protoparisto on esitelty Materials Today Energy -lehden artikkelissa. Lisätietoja täällä.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
