Kosketuksella ohjataan nykyään kaikkea kännyköistä teollisuuden laitteisiin. Seiko Epson tekee uuden aluevaltauksen esittelemällä videoprojektorin, jota voidaan ohjata sormella seinälle heijastetulla näytöllä. Yhtiö tuo projektorinsa kouluihin pikavauhtia, sillä sitä voidaan ostaa Japanissa jo toukokuun lopulla.
Epsonilla on jo aiemmin ollut mallistossaan videoprojektori, jonka heijastamalla näytöllä laitetta voitiin operoida sähköisellä kynällä. Tämä malli on ollut myynnissä jo vuodesta 2010 lähtien.
Nyt idea on viety pidemmälle. EB-595WT-projektorin kosketuanturiyksikkö suuntaa infrapunavaloa heijastetun ruudun alueelle. Kun sormi koskee infrapunavaloon, projektoriin integroitu kamera tunnistaa sen. Tämän ansiosta sormella voidaan ohjata esimerkiksi sähköisen näyttötaulun työkalunappeja. Sormella voidaan myös suurentaa ja vierittää näytön kuvaa.
Merkkien ja erilaisten monimutkaisten kuvioiden piirtäminen sormella ei vielä onnistu, vaan siihen tarvitaan edelleen sähköistä kynää. Nuolia, ympyröitä ja vastaavia sormella voidaan piirtää.