
Maailmassa on nyt valtava kysyntä uusiutuvan energian tuotannolle. Nykyisten tuulivoimaloiden ongelma on se, että ne vievät tilaa, ovat äänekkäitä ja jopa kohtalokkaita linnuille. Amerikkalaisen Aerominen ratkaisu voi mullistaa tuulivoiman, sillä siinä ei ole isoa pyörivää roottoria.
Tuulivoimalassa koolla on tähän asti ollut väliä. Tuotetun energian määrä on suoraan verrannollinen siihen ilmanalaan, jota sen roottorit halkovat. Tämän takia tuulivoimaloita ei ole saatu skaalattu pienempään eikä niitä juuri pihoilla tai talojen katolla näy.
Aerominen ratkaisu varastaa ideansa lentokoneen siivistä. Ilmavirta ohjataan kantosiipien tapaan, jolloin sen voima vahvistuu. Kaksi tällaista ”siipeä” on ohjattu suuntaan, josta useimmiten tuulee. Ratkaisu on äänetön ja tuottaa yhtiön mukaan suhteessa jopa 50 prosenttia enemmän energiaa kuin nykyiset jättiroottorit.
Yhden laitteen teho on kuitenkin rajallinen. Siksi Aerominen ratkaisussa talon katolle asennetaan rivi turbiineja, tyypillisesti 20-40 kappaletta. Koska niiden koko on niin pieni, loppuosa katosta voidaan päällystää aurinkopaneeleilla.
Tämän ansiosta suurenkin rakennuksen energiantarve voidaan korvata täysin uusiutuvilla, ilman kalliita varastointi/akkujärjerjestelmiä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.