Agenttinen tekoäly siirtää RTL-verifioinnin painopistettä yksittäisten työkalujen automatisoinnista koko työnkulun älykkyyteen. Siemens EDA:n tavoitteena on vähentää koordinointiin kuluvaa aikaa ilman, että suunnitteluinsinöörit menettävät kontrollin prosessista.
Australilainen Altium on esitellyt uuden version suositusta piirilevyjen 3d-suunnittelun työkalustaan. Altium Designerin versio 14.3 on jo kolmas päivitys työkaluun viimeisen puolen vuoden aikana.
Altium selittää tiivistä päivitystahtia käyttäjien toivomien ominaisuuksien lisäämisellä. Nyt nykykäyttäjille ilmaiseen päivitykseen on tuotu esimerkiksi parempi tuki vaihtoehtoisille komponenteille.
Käytännössä Component Variant Support -toiminto antaa suunnittelijalle mahdollisuuden pudottaa piirikaavioon drop-in -komponentteja. Toiminto helpottaa ja nopeuttaa selvästi tuotevarianttien suunnittelua.
14.3-versiossa on myös paranneltu tukea taipuisille (rigid-flex) korteille. Aiemmin MCAD-suunnittelijoiden täytyi mallintaa rigid-flex-levyt metalliosina, mikä teki suunnittelusta epätarkempaa. Nyt taipuisan levyn malli voidaan avata suoraan mekaanisen suunnittelun työkalussa.
Altium Designerin päivitys onnistuu nykykäyttäjille suoraan työkalujen päivitys toiminnon (Updates) kautta.
Tekoäly-PC suorituskyky ei riipu vain prosessorista, grafiikkapiiristä tai NPU-kiihdyttimestä. Kun paikalliset kielimallit ja tekoälyagentit kasvavat, pullonkaulaksi voi nousta myös tallennus. Silicon Motion vastaa tähän uudella SM2524XT-ohjainpiirillä, joka on suunnattu PCIe Gen5 -SSD-levyihin.
Ultranopeat femtosekuntilaserit ovat olleet vuosikymmeniä tutkimuslaboratorioiden, leikkaussalien ja tarkkuusmittausten kalliita työkaluja. Sveitsiläisen EPFL:n tutkijat ovat nyt tuoneet tällaisen laserin fotoniikkasirulle tavalla, joka vie sirupohjaiset valonlähteet selvästi aiempaa lähemmäs laboratorioluokan suorituskykyä.
Paristoilla toimivissa IoT-laitteissa ajatellaan helposti, että kaksi kertaa enemmän paristoja tarkoittaa kaksi kertaa pidempää käyttöaikaa. Ruotsalaisen Qoitechin esimerkki osoittaa, ettei asia ole aivan näin suoraviivainen. Oikealla kytkennällä käyttöaika voi kasvaa jopa enemmän kuin paristojen määrä antaisi odottaa.
ROHM on kehittänyt uuden pintaliitoskotelon SiC-MOSFETeille. TSC3PAK-kotelossa lämpö johdetaan komponentin yläpinnan kautta, mikä tuo pintaliitoskomponenttiin läpiladottavien TO-247-tehopiirien kaltaista lämmönhallintaa.
Tutka-, puolustus- ja tietoliikennejärjestelmät joutuvat käsittelemään yhä leveämpiä radiokaistoja yhä lyhyemmällä viiveellä. Altera vastaa tähän uudella Agilex 9 Direct RF -sarjan SoC-FPGA:lla, joka tuo RF-muuntimet, ohjelmoitavan logiikan ja prosessoinnin samaan piirikoteloon.
– Ennen generatiivista tekoälyä AI-chatit olivat pitkälti päätöspuita, ja puhelut parhaimmillaan päätöspuita tai äänitettyjä viestejä. Nyt keskustelua pystyy käymään luontevasti mihin tahansa määriteltyyn asiaan liittyen, sanoo Sonon toimitusjohtaja Aleksi Löytynoja.
Suomessa Wi-Fi 6 on jo yleisin wlan-sukupolvi, mutta Wi-Fi 7 käyttöönotto on vasta alussa. Ooklan Speedtest-mittausten mukaan Wi-Fi 7 osuus suomalaisista Android-laitteilla tehdyistä wlan-mittauksista oli vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 3,3 prosenttia.
Virheenkorjaus on yksi kvanttitietokoneiden suurimmista pullonkauloista. Suomalaislähtöinen IQM kertoo kehittäneensä uuden tavan, jolla virheenkorjattu kvanttilaskenta voisi vaatia selvästi vähemmän fyysisiä kubitteja kuin tähän asti on arvioitu.
Datakeskusten pääomainvestoinnit ovat nousemassa yli 1000 miljardiin dollariin vuonna 2026. Taustalla ovat tekoälyklusterit, hyperskaalaajien rakentamistahti sekä muistien ja tallennuksen kallistuminen.
Nokia lisää Network Services Platform -alustaansa agenttipohjaisen tekoälykehyksen, jolla operaattorit voivat käyttää AI-agentteja IP-verkkojen operoinnissa hallitummalla tavalla. Ensimmäinen käytännön sovellus on vianhakuagentti, jonka tarkoitus on nopeuttaa juurisyyanalyysiä ilman että tekoäly pääsee toimimaan operaattorin määrittelemien rajojen ulkopuolella.
Tietokoneiden jäähdytys on perustunut pyöriviin tuulettimiin vuosikymmeniä. Yhdysvaltalainen Ventiva uskoo seuraavan sukupolven kannettavien ja minitietokoneiden käyttävän niiden sijaan ionituulta, jossa ilmavirta syntyy sähkökentän avulla ilman liikkuvia osia. Nyt yhtiö on aloittanut yhteistyön ASUSin kanssa selvittääkseen, soveltuuko tekniikka tuleviin AI-PC- ja NUC-järjestelmiin.
Koneen laakerivika havaittu. Varaosa tilattu. Huoltoikkuna varattu ensi viikon seisokkiin. Työmääräys luotu SAPiin. Aivan näin automatisoitua kunnossapito ei vielä ole, mutta Rotomaten toimitusjohtaja Mikko Kuusiston mukaan tähän suuntaan ollaan tekoälyn avulla menossa kovaa vauhtia.
Kyberhyökkäysten määrä tasaantui toukokuussa, mutta uhkataso ei laskenut. Check Pointin tuoreen raportin mukaan organisaatioihin kohdistui maailmanlaajuisesti keskimäärin 2 055 kyberhyökkäystä viikossa. Määrä oli seitsemän prosenttia pienempi kuin huhtikuussa, mutta kaksi prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.
Miehittämättömät järjestelmät ovat nousseet keskeiseen rooliin nykyaikaisessa sodankäynnissä, mutta niiden viestintä on usein perustunut erillisiin datalinkkeihin. Bittiumin uusi Tough SDR Unmanned -radiomoduuli liittää droonit, miehittämättömät ajoneuvot ja merijärjestelmät suoraan samaan häirinnänkestävään taktiseen IP-verkkoon, jota sotilaat käyttävät.
Anritsu on esitellyt uuden Tensor-vektoripiirianalysaattorin (Vector Network Analyzer, VNA), jonka erikoisuus ei ole pelkästään suorituskyky vaan sisäänrakennettu tekoäly. Yhtiön mukaan Tensor on maailman ensimmäinen RF- ja mikroaaltomittalaite, joka hyödyntää tekoälyä mittausten tekemisen ja virheiden tunnistamisen apuna.
Nvidia pyrkii laajentamaan AI-RAN-strategiansa tukiaseman viimeiseenkin osaan. Light Readingin tietojen mukaan yhtiö kehittää ratkaisua, jossa 6G-radion beamforming- ja muut fyysisen kerroksen toiminnot ajettaisiin perinteisten ASIC-piirien sijaan GPU-suorittimilla.
Kiinassa on esitelty maan ensimmäinen neutraaleihin atomeihin perustuva kvanttitietokone. Han Yuan-1 -järjestelmän kehittänyt CAS Cold Atom Technology korostaa erityisesti sitä, että laitteisto toimii tavallisessa sisäympäristössä ilman kryogeenistä jäähdytysjärjestelmää.
Tekoälysovellusten ja reunalaskennan kasvu on nostanut COM-HPC:n viime vuosina vahvasti esiin, mutta markkinadata kertoo vanhan standardin pitävän edelleen pintansa. Vuonna 2025 lähes puolet kaikista Computer-on-Module-moduuleista perustui edelleen COM Express -standardiin.
Suomalaisen Donut Labin akkuteknologia on joutunut uudenlaisen kritiikin kohteeksi. Puolen miljoonan tilaajan Ziroth-kanavaa ylläpitävä mekatroniikan tohtori Ryan Hughes väittää, että yhtiön VTT:llä testauttama kenno oli todellisuudessa tavallinen litiumioniakku eikä Donut Labin esittelemä uudenlainen kiinteäelektrolyyttikenno.
Suomalainen avaruusyhtiö Iceye on kerännyt yli miljardin euron rahoituksen, jonka avulla yhtiö aikoo kasvattaa tutkasatelliittiensa tuotannon nykyisestä 50 satelliitista sataan vuodessa. Samalla yhtiön arvostus nousi yli 10 miljardin euron.
Tekoäly, kehittyneet yhteydet ja tietoturva muuttavat sulautettujen järjestelmien arkkitehtuureja. Laskentateho kasvaa nopeasti samaan aikaan, kun laitteiden fyysinen koko pienenee. Tietoturva, datan hallinta ja uudet säädökset lisäävät vaatimuksia niin yhteyksille kuin suunnittelullekin. Samalla laitevalmistajat pyrkivät nopeuttamaan tuotekehitys- ja testaussyklejään.
Tekoälyagentit eivät ehkä tapa SaaS-liiketoimintaa. Mutta ne voivat tappaa sen alkuperäisen arvomallin. Sekä Salesforce että SAP näyttävät jo rakentavan maailmaa, jossa perinteinen SaaS-käyttöliittymä katoaa lähes kokonaan.