NIWeek 2014, Austin - National Instruments vyöryttää tällä viikolla kehittäjille suuren määrän PXI-väylää ja Labview´tä hyödyntäviä tuotteita. Jossakin vaiheessa alustojen perustekniikat vanhenevat käsiin, mutta PXI:n kohdalla tämä ei ole vielä näkyvissä, sanoo NI:n tutkimuksesta vastaavaa johtaja Scott Rust.
- Alustojen evoluutioon pitää kuitenkin kiinnittää koko ajan huomiota. Sisäisesti meillä tutkitaan myös vaihtoehtoja PXI:n jälkeiseen aikaan, mutta vielä se ei ole näkyvissä, Rust sanoo.
Rustin mukaan PC-tekniikka kehittyy edelleen koko ajan. Muutokset ovat aina isoja hankkeita. Muutos oli suuri, kun NI siirtyi aikoinaan PCI-väylään ja myöhemmin PCI-expressiin. Tätä evoluutiota yhtiössä ylläpitää yli 2100 tutkijaa. Kolme neljäsosaa heistä työskentelee NI:n pääkonttorissa Austinissa.
NI:n rooli on kasvanut viime aikoina selvästi esimerkiksi tulevan 5g-verkkotekniikan suunnittelussa. Näyttää siltä, että yhtiön alustat ovat riittävän joustavat esimerkiksi massiivisten MIMO-järjestelmien ja signaalialgoritmien kehitykseen.
Scott Rust kehuu NI:n innovaatiota suosivaa ilmapiiriä. - Paras idea on aina se, joka pitää toteuttaa. Tuli se keneltä tahansa.
- Meillä on avoin ja yhteistyötä tukeva ympäristö. Avoimuus ja keskustelu on paras tapa pitää osaajat talossa. Työurat meillä ovat todella pitkiä, joten selvästi mallimme toimii, sanoo 24 vuotta NI:llä ollut Scott Rust.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.